Kelo voitti seitsenottelukullan säästellenkin

Niina Kelo. Kuva: Matti Björkman/LEHTIKUVA.
Niina Kelo. Kuva: Matti Björkman/LEHTIKUVA.LEHTIKUVA
Julkaistu 27.07.2008 16:57(Päivitetty 27.07.2008 17:58)

Kaksi seitsenottelua kahden viikon sisällä eivät ole kuluttaneet Niina Kelon paukkuja loppuun, vaan Järvenpään Paloa edustava ottelija uskoo palautuvansa kauden parhaaseen iskuun Pekingin olympialaisiin.

- On kiva päästä kilpailemaan kovaan sakkiin, Pekingiä haasteena ajatteleva Kelo tuumasi voitettuaan 7-ottelussa uransa ensimmäisen Kalevan kisojen mestaruuden. Kaiken kaikkiaan mitali oli hänelle 132:s nuorten ja aikuisten SM-tasolta.

Kelo, 28, on kilpaillut kerran urallaan aikuisten arvokisoissa. Muisto Göteborgin EM-kisoista vuodelta 2006 on hyvä, sillä siellä Kelo otteli ennätyspisteensä 5956 pistettä. Kalevan kisoissa hän jäi siitä lähes täsmälleen 200 pistettä, kun kahden päivän urakointi toi loppupisteet 5757.

- Täältä jäi vähän paukkuja varastoon, kun ei tarvinnut tikistää ihan viimeiseen asti, Kelo kuvasi.

Kovin henkinen lataus katosi Salla Rinteen keskeytettyä lauantaina kahden lajin jälkeen. Rinteen akillesjännevamma vei jännityksen siitä, lähteekö Pekingiin Kelo vai Rinne. Myös fyysinen väsymys painoi toisena ottelupäivänä.

- Aamulla verryttelyssä huomasin, että jalat tuntuivat takkuisilta. Lauantaina joutui olemaan pitkään jalat herkkänä, Kelo kertasi.

Hän urakoi lauantaina ottelun lisäksi kuulantyönnön karsinnan ja loppukilpailun, joka toi hopeaa. Lisäksi hänellä oli jo torstaina kiekonheiton karsinta ja perjantaina lajin finaali, jossa hän sijoittui neljänneksi.

Sunnuntaina Kelo ponkaisi pituudessa 572 ja heitti keihästä odotettua vähemmän 47,96.

- En saanut keihästä lähtemään kunnon asentoon. Olen siinä kyllä hyvässä kunnossa, Kelo sanoi.

Keihäs on hänelle läheinen laji paitsi oman urheilemisen, myös avopuoliso Tero Pitkämäen kautta. Niinpä Keloa hiukan jännittää, pystyykö hän jäämään Pekingiin kisojen loppuun asti, sillä miesten keihään finaali heitetään päätöspäivänä 24. elokuuta.

- Sen verran ehdin Mäkelältä (Urheiluliiton valmennusjohtaja Jarmo Mäkelä) kysyä, että mitkä minun matkapäiväni Pekingiin ovat. Hän kertoi, että meno on 4. elokuuta ja paluu 20. päivä. Täytyy yrittää selvittää, voiko sinne jäädä omalla kustannuksella pitempään, Kelo naurahti.

Kalevan kisojen 7-ottelu:

1) Niina Kelo JärvPa 5757, 2) Maija Lasaroff JoensK 5587, 3) Sanna Saarman LeppSi 5146, 4) Jutta Heinonen JanJa 5077, 5) Jenna Sikiö HKV 4897, 6) Miia Kurppa SalVil 4865, 7) Mikaela Levo NokU 4775, 8) Minna Viljanen NakkVi 4670, 9) Suvi Liimatainen TampPy 4627, 10) Katja Kuusela MikkKV 4538,

11) Reeta Parkkonen MuurY 4500, 12) Kirsi Kuuttila Uudke 4289, 13) Iitu Hölttä MikkKV 4061, 14) Sanni Kuusisto LiedPa 3705. Salla Rinne EspTa ja Matilda Bogdanoff RiihKi keskeyttivät.

Sunnuntain lajit:

Pituus: 1) Lasaroff 595/834, 2) Kelo 572/765, 3) Saarman 570/759, 4) Liimatainen 560/729, 5) Heinonen 554/712, 6) Sikiö 549/697, 7) Kuusela 547/691, 8) Kurppa 537/663, 9) Viljanen 528/637, 10) Levo 515/601, 11) Hölttä 504/570, 12) Kuusisto 495/546, 13) Parkkonen 493/540, 14) Kuuttila 488/527.

Keihäs: 1) Sikiö 48,91/839, 2) Kelo 47,96/821, 3) Lasaroff 45,45/772, 4) Kurppa 42,86/722, 5) Heinonen 40,21/671, 6) Saarman 34,64/565, 7) Liimatainen 34,10/554, 8) Parkkonen 33,41/541, 9) Kuuttila 31,76/510, 10) Levo 31,30/501, 11) Hölttä 30,46/485, 12) Kuusisto 29,70/471, 13) Viljanen 28,81/454, 14) Kuusela 28,68/452.

800 m:

A-erä: 1) Levo 2.21,04/809, 2) Kuusela 2.33,74/647, 3) Kuuttila 2.36,94/608, 4) Kuusisto 2.40,53/567, 5) Parkkonen 2.41,29/558, 6) Viljanen 2.42,01/550, 7) Hölttä 2.53,59/427.

B-erä: 1) Kelo 2.24,51/763, 2) Heinonen 2.26,91/732, 3) Saarman 2.28,81/708, 4) Sikiö 2.33,05/655, 5) Kurppa 2.34,00/644, 6) Lasaroff 2.38,04/596, 7) Liimatainen 2.56,05/403.

Miesten 200 m, pyörätuolikelaus: 1) Leo-Pekka Tähti Porin T 26,53, 2) Esa-Pekka Mattila Espoon T 29,76, 3) Janne Seppälä Lapin L 34,98.

(MTV3-STT)

Tuoreimmat aiheesta

Olympialaiset