Mainos

Kellot kumisivat Lontoossa - kuka sytyttää olympiatulen?

Ympäri Britanniaa on herätty tänä aamuna olympialaisten avajaispäivään kellojen kuminassa. Kaikkia ihmisiä oli kehotettu soittamaan kelloja kolmen minuutin ajan kello 8.12 alkaen ja tuhannet ihmiset ja yhteisöt eri puolilla maata vastasivatkin kutsuun.

Tunnetuimmat kellonäänet lähtivät Westminsterin palatsin Big Benistä, joka löi käsivoimin 40 kertaa. Tapaus oli merkittävä, sillä edellisen kerran parlamenttitalon kellotorni löi normaalirytminsä vastaisesti vuonna 1952 kuningas Yrjö VI:n hautajaisissa.

Kellotempauksen isä, Martin Creed, on nimennyt projektinsa nimellä Work No: 1197. Se on osa London 2012 festivaalia. Tavoitteena oli, että kellojen soiton yhtäaikaisuudessa tehtäisiin olympia-avauksen aamuna maailmanennätys.

Kolmituntinen avajaisseremonia

Olympiasoihtu on tähän mennessä kiertänyt ympäri Britanniaa 69 päivän ajan noin 8000 soihdunkantajan matkassa. Viimeisenä päivänä soihtu kulkee Lounais-Lontoosta Hampton Courtin palatsilta keskelle kaupunkia Tower Bridgelle ja sieltä illaksi Itä-Lontooseen Startfordiin olympialaisten avajaisseremoniaan.

Olympialaisten avajaiset käynnistyvät kello 21 paikallista aikaa eli kello 23 Suomessa. Olympiastadion ei ole kuitenkaan vielä täysin loppuunmyyty, vaan paikkoja on yhä tarjolla kahteen kalleimpaan kategoriaan, joissa liput maksavat 2012 puntaa (noin 2400 euroa) ja 1600 puntaa (noin 1900 euroa).

Yli 30 miljoonaa euroa maksavan avajaisseremonian on suunnittelut palkittu elokuvaohjaaja Danny Boyle, ja kolmituntisella spektaakkelilla uskotaan olevan ympäri maailmaa miljardi tv-katsojaa.

Olympialaisten avajaisohjelma on aina tarkoin vartioitu salaisuus. Luvassa on ainakin paljon tanssiesityksiä reilun 10 000 osallistujan voimin. Sen verran illan ohjelmasta tiedetään, että 80 000 katsojaa vetävä olympiastadion on muutettu muun muassa brittiläiseksi maalaisidylliksi, ja esityksessä nähdään muun muassa 70 lammasta, 12 hevosta, kymmenen kanaa, kolme lehmää, kaksi vuohea, koiria ja hanhia.

Beckham vai joku muu?

Illan suurin hetki on, kun olympiatuli sytytetään stadionilla. Ennakoinnit tulen sytyttäjästä ovat käyneet Britanniassa kuumina jo pitkään. Tulen sytyttäjäksi on arvailtu ainakin soutaja Steve Redgravea, kymmenottelija Daley Thompsonia, juoksija Roger Bannisteria, jalkapalloilija David Beckhamia tai prinssi Williamia.

Urheilijoiden ja joukkueiden esittelyssä stadionille marssii parisataa maata ja tuhansia kilpailijoita. Avajaisseremoniassa Suomen lippua kantaa uimari Hanna-Maria Seppälä. 27-vuotias Seppälä on ensimmäinen naispuolinen Suomen lipun kantaja kesäolympialaisissa. Talvikisoissa Lillehammerissa vuonna 1994 lippua kantoi Marja-Liisa Kirvesniemi.

Turvajärjestelyt testiin

Kisojen alla paljon puhuttaneet turvallisuusasiat joutuvat heti alkuun kovaan testiin. Kun turvayhtiö G4S ei pystynytkään tuomaan kisoihin lupaamaansa määrää vartijoita, paikalle hälytettiin nopealla varoitusajalla tuhansia sotilaita ja poliiseja lisää.

Myös joukkoliikenteen sujuvuus joutuu puntariin. Olympiakaistat sotkevat autoliikennettä ja valtavat ihmismassat kansoittavat junat, metrot ja bussit.

Olympialaiset kestävät sunnuntaihin 12. elokuuta asti.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.