Kelloharrastajan painajainen koittaa kaksi kertaa vuodessa

Katso Savolaisen haastattelu Kymmenen Uutisten kevennyksestä!

- En ole koskaan laskenut, kai niitä ainakin tuhat on, naurahtaa Savolainen.

Olohuoneen seinältä löytyy ehkä syy kaikkeen. Siellä on upea seinäkello, jonka Savolainen sai isältään lahjaksi, kun täytti kaksi vuotta. Siitä alkoi kellojen keräily.

- Kouluaikoina tosin keräilin lähinnä rannekelloja sukulaisilta. Niitä oli välillä nurkissa kassikaupalla, muistelee Savolainen.

Sitten tuli teini-ikä ja kelloharrastus jäi. Uusi inspiraatio alkoi vajaat kymmenen vuotta sitten, kun kirpputorien ja huutokauppojen kelloaarteet alkoivat tehdä itseään tykö.

- Nyt kerään lähinnä keittiönkelloja. Niitä onkin aika paljon jo, viittoo mies yhdelle seinälle, jolla tikittää satakunta erilaista keittiönkelloa.

Keittiönkellojen valikoima lähtee pastellinvärisistä 50-luvun kelloista, joissa on munakello lisävarusteena. Sitten on keraamisia, vihreitä ja punaisia 70-luvun keittiönkelloja - ja taas hillitympiä 80-luvun kelloja.

- Onpa tässä tällainen sähkökellokin, joka pitää kytkeä verkkovirtaan, esittelee mies.

Jatkuva helinä rauhoittaa?

Kun Janne Savolainen kipuaa talonsa yläkertaan, kymmenet tai oikeammin sadat kellot säestävät hänen kulkuaan. Osa käkikelloista kukkuu vartin, osa puolen tunnin välein. Tasatunnein tervehtii Big Ben - sen ääni on todella upea.

- Se on kuin aidon Lontoon Big Benin ääni, selvittää Savolainen.

Kaikki kellot eivät tietenkään mahdu seinille. Siksi Savolainen onkin siirtynyt taas pienempiin kelloihin, kuten herätyskelloihin.

- Tässäkin on aika mainio kello - löysin Kanarialta. Siinä kana nokkii jyviä viisareiden tahtiin.

Savolaisen kokoelmassa hauskaa on se, että väriä ja valikoimaa piisaa. Mies ei keskity pelkästään arvokelloihin, päinvastoin. Kaikenlaiset ajannäyttäjät kelpaavat kokoelman täydentäjiksi.

-Nyt kyllä alkaa olla jo aika vaikea löytää erilaisia, myöntää Savolainen.

Kun vain osa kelloista on mekaanisia ja suurin osa käy pattereilla, hommaa piisaa.

- Pattereita kuluu vuoden mittaan varmaan repullinen, naurahtaa Savolainen.

Arvata saattaa, että mies ei kannata Suomen tapaa siirrellä kelloja kaksi kertaa vuodessa.

-Mielestäni siitä vois luopua kokonaan! Se on aivan turhaa, sanoo kaksi päivää vuodessa pelkästään kellojen siirtelyyn käyttävä keräilijä.

Voisi kuvitella, että kellomiehen talossa ei uni tule silmään, kun sirkutus on sitä luokkaa?

- Ei haittaa yhtään! Tikitys ja kellojen soitto on kuin unilääkettä, vakuuttaa Savolainen.