Katy Perryn suru vaikuttaa jo työhön

Katy Perry on murtunut avioerostaan. Päättyneen rakkauden aiheuttama tuska tulee näkymään pirteästä popista tunnetun laulajan seuraavalla levyllä, kertoo The Sun.

Katy Perry, 27, on tunnettu huolettomista radiorallatuksista, mutta pian viralliseksi muuttuva avioero luonee synkempiä säveliä hänen musiikkiinsa. Tähden leikkisä tyyli on jo vaihtunut pirteistä karkkiväreistä sydänsuruista viestittäviin, tummanpuhuviin sävyihin.

Laulaja on suruissaan päättyneestä avioliitosta brittiläisen näyttelijänä ja koomikkona tunnetun Russell Brandin kanssa. Brand haki avioeroa Perrystä joulukuussa 2011.

Nähtäväksi jää, kykeneekö Perry tekemään yhtä väkevän levyn parisuhteesta kuten yksi hänen idolinsa Alanis Morissette teki Jagged Little Pill -albumillaan vuonna 1995. Laulajalla on suunnitelmissaan tehdä jossain vaiheessa country-tyylinen, kenties täysin akustinen levy.

– Olen aina ihaillut Patty Griffiniä. Tahtoisin luoda samanlaista musiikkia kuin hän. Tiedän pystyväni siihen, enkä ole näyttänyt sellaista puolta musiikistani vielä, Perry kertoo The Sunille.

Liekö uusi romanssi Florence and the Machinen kitaristi Rob Ackroyd kanssa myös yhtenä syynä musiikilliseen uudistumiseen? Ainakin Perry näyttää pitävän brittimiehistä!

Lue lisää:


MTV3/Helmi

Lähde:The Sun

Kuva: Getty Images

Lue myös:

    Uusimmat