Huawei loksautti monen paikalla olijan suun auki tänään Berliinissä järjestetyssä lanseeraustilaisuudessa. Yhtiön uusin lippulaiva Mate S osaa nimittäin punnita tavaroita.
Kyseessä on force touch -tekniikka, joka rekisteröi voimakkaamman kosketusnäytön painalluksen. Ominaisuutta hyödynnetään puhelimessa esimerkiksi valokuvien suurentamisessa.
Tilaisuudessa demottiin videolla, kuinka puhelin tunnisti sen päälle lasketun appelsiinin ja kertoi hedelmän painon.
Force touch ei kuitenkaan tule ensimmäisiin Mate S -malleihin, jotka saapuvat myyntiin Suomessakin syyskuun aikana. Myöhemmin tänä vuonna on luvassa kalliimpi, 128 gigan muistilla varustettu malliversio josta force touch löytyy.
Huawei Mate S:n perusversio tulee myyntiin 32 gigatavun tallennusmuistilla titaaninharmaana ja samppanjanvärisenä 649 euron hintaan. Kalliiimmassa, 699 euron mallissa on 64 gigatavun tallennustila.
Mate S on aavistuksen kaareva älypuhelin, jossa on 5,5-tuumainen full hd -näyttö. Laitteen takapuolella on uudistettu sormenjälkisensori, jota voi käyttää myös kuvien selaamiseen. Sormen vieritys sensorin päällä liikuttaa kuvia näytöllä vasemmalle tai oikealle. Sensorista voi myös vastata puheluihin.
Takakamerassa on 13 megapikseliä ja sen ohjelmistoa on uusittu uudenlaisella manuaalisella kuvaustilalla. Selfie-kamerassa megapikseleitä on kahdeksan. Kuvan voi napata sormenjälkisensoria painamalla.
Katso videolta lisää Huawein uutuudesta!
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää