Pariskunta kohtasi toisensa melko yllättävissä olosuhteissa, kertoo muun muassa Metro-lehti.
Rakkauden sanotaan tulevan silloin, kun sitä vähiten odottaa. Näin totisesti kävi brittiläiselle 38-vuotiaalle Katie Nicolelle. Hän tapasi nykyisen poikaystävänsä Jon Haynesin, kun mies oli koditon ja kerjäsi kadulla rahaa.
Eronnut kahden lapsen äiti Katie kertoo, että hänen ja 31-vuotiaan Jonin välillä oli saman tien kipinää.
Lue myös: Ruotsalainen Emmy rakastui kodittomaan alkoholistimieheen – kohtaaminen kadulla johti avioliittoon
Juttutuokiota rannalla
Pariskunta tapasi viime kesänä Cleethorpes Beachilla Lincolnshiressa. Katie oli nähnyt Jonin istuvan rannalla lähellä jäätelökioskia ja päätti mennä juttelemaan tämän kanssa. Juttutuokioista tuli tapa ja pari huomasi viihtyvänsä hyvin yhdessä.
Kaksikko alkoi myös kirjoitella toisilleen helliä viestejä. Jon kirjoitti Katielle jopa runoja.
Lopulta Katie kutsui Jonin luokseen syömään. Mies kävi tuolloin myös suihkussa ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen.

