Kätevä lautasliinakikka terassille – kokeile tätä!
Kesällä juhlapöytä kannetaan ulos, jos vain säät sallivat. Ulkona tai terassilla olevan kattauksen pitää olla sekä kaunis että käytännöllinen. Lue ohjeista, kuinka saat taiteltua kesäjuhliin sopivan, yksinkertaisen ja kätevän lautasliinataskun ruokailuvälineille.
Ensi viikonloppuna monessa perheessä vietetään valmistujaisia ja katetaan juhlapöytä ulos. Pöydän kattauksessa pitää huomioida se, että kattaus pysyy ulkotiloissa siistinä juhlien ajan. Esimerkiksi pöytäliinojen nurkkaan kannattaa kiinnittää pienet painot, jotta liina pysyy paikallaan tuulesta huolimatta.
Lue ohjeista tai katso videolta kuinka saat tehtyä lautasliinasta terassipöytään tyylikkään taskun veitsille ja haarukoille. Välineet pysyvät siisteinä taskun sisällä.
Ohjeet lautasliinataskun taitteluun
1. Taittele neliön muotoinen lautasliina keskeltä siten, että teet siitä puolet kapeamman.
2. Taittele liinan alareuna kiinni yläreunaan niin, että lautasliinasta tulee jälleen neliön muotoinen. Paina liinaa pöytää vasten, jotta liinaan jää näkyviin taitoskohdat.
3. Avaa äsken taittamasi kohta siten, että liina on jälleen pituussuunnassa alkuperäisen kokoinen.
4. Taita liinan alareuna ylöspäin siihen kohtaan, jossa on näkyvissä äsken tehty taitoskohta, eli pituussuunnassa puoleen väliin lautasliinaa. Tämän jälkeen taita liina vielä kerran ylöspäin siten, että tämä taitos on yhtä leveä kuin sitä edellinen.
5. Taittele tämän jälkeen oikeasta reunasta muutama sentti siten, että taskun avonainen reuna piiloutuu liinan alle.
Katso videolta kuinka taittelu onnistuu
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää