Mainos

Kasvava lapsi tarvitsee asun, jossa on mukava leikkiä – nämä 3 asiaa lastenvaateostoksilla kannattaa huomioida

Leikit sujuvat, kun päällä on lasten arkeen ja seikkailuihin soveltuvat vaatteet.

Suomalaiset satsaavat lasten pukeutumiseen rahallisesti aiempaa enemmän. Tyyli on tärkeää, mutta vanhempien kannattaa huomioida lastenvaatteita valitessa muitakin seikkoja.

Ma-ia Family -lastenvaatemerkin tuotepäällikkö Marjo Suvannolla on kolme vinkkiä lastenvaatteiden valintaan.

1. Monikäyttöisyys

Lapsi tarvitsee vaatteita erilaisiin vuodenaikoihin, tilanteisiin ja tarkoituksiin.

– Tärkeää lastenvaatteita ostaessa on, että vaate ostetaan käyttötarkoitukseen sopivaksi. Monipuolisuudesta on apua arjessa. Vaatteen tulee kestää arkea ja pysyä mukana lasten moninaisissa seikkailuissa. Me Ma-ia:lla tarjoamme sisäpukeutumiseen arjen luksusta, vaate mene niin päiväkodin temmellyksiin, kuin esimerkiksi isoisän 70- vuotispäiville, Suvanto kertoo.

2. Mukava materiaali

Leikit voivat välillä yltyä vauhdikkaiksi. Epämukavat vaatteet ovat silloin vain tiellä. Moni lapsi vierastaa esimerkiksi pistelevää villapaitaa.

– Lapsi on luonnostaan liikkuva ja puuhasteleva. Vaatteen on oltava mukava päällä. Yksi lähtökohta Ma-ia Family -tuotteiden suunnittelussa on, että käytämme materiaaleja, jotka ovat lapselle miellyttäviä kantaa, Suvanto sanoo.

3. Kestävyys

Kasvavan lapsen vaatteet jäävät aikanaan pieniksi. Hyvin hoidettuna koko vaatekaapin voi kierrättää sisaruksilla, sukulaisilla tai kirpputorin kautta.

– Kun ostat laadukkaan vaatteen, säilyy vaate seuraaville lapsille kierrätettäväksi. Vastuullisuus kuuluu myös kuluttajille, kun hoidat vaatetta oikein, sen elinkaari on pidempi, Suvanto muistuttaa.


Lapsenkestävä vaate

Yleisesti monikäyttöisessä, mukavassa ja laadukkaassa lastenvaatteessa ovat perusasiat kohdallaan.

– Lapsenkestävyydellä tarkoitamme materiaalilaadun lisäksi sitä, että lapsi saa nauttia elämästään. Leikki soljuu, ja lapsi saa olla rauhassa lapsi. Vaatteen ei tule olla leikin tiellä, Suvanto sanoo.

Ma-ia Family -brändille tämä on tärkeä viesti. Ei aina haittaa, vaikka asun värisävyt eivät sovi yhteen tai paita joskus vahingossa puetaan väärinpäin.

– Vaatteet on tehty arkeen ja juhlaan. Tärkeintä on, että pukeutuminen ei rajoita lapsen luontaista tapaa olla, mennä ja touhuta. Muutama tahra paidalla ruokailun jälkeen ei kaada maailmaa, kun vaatteen voi pestä. Ma-ia tekee säröjä aikuisten tosikkomaailmaan ja rikkoo vanhemmuuden suorituspaineita. Emme pelkää erottua geneerisestä lastenvaatekuvastosta, koska todellisuus lasten elämässä ei tosiaankaan näytä aina siltä: tahrattomilta puuvillamekoilta ja sivistyneiltä teekutsuilta valkeassa olohuoneessa, Suvanto toteaa.

Ma-ia Familyn vaatteet suunnitellaan lapsenkestäviksi. Suunnitteluprosessi alkaa materiaaleista, mutta myös näkemystä tarvitaan. Parhaassa tapauksessa vaate inspiroi sekä lasta että vanhempaa.

– Valitsemme ekologisia materiaaleja, jotka kestävät käyttöä. Yritän löytää malliston vaatteisiin ja kuoseihin jotain taianomaista, josta lapsi voi innostua. Kokonaisuuden on tunnuttava omassa sydämessäni hyvältä. On oltava sadunomaisuutta, Ma-ia Familyn pääsuunnittelija Pia Isotupa kuvailee.

Vastuullisia valintoja

Vaateostoksilla on hyvä tiedostaa, miten ja mistä vaatteet tulevat. Lastenvaatteen tuotantoprosessi voi olla eettinen pellolta kaupan hyllylle asti.

– Eettisyys koostuu monesta osasta. Se on sarja pieniä valintoja, joilla on iso merkitys. Meille on ensisijaisen tärkeää, että tuotantomme on vastuullista ja tuotteet ovat kuluttajalle turvallisia, Suvanto päättää.

Martinexin omistaman Ma-ia Familyn syksy- ja talvimalliston tuotteet nyt myynnissä verkkokaupassa

Martinex on lelujen, pelien ja tekstiilien valmistaja, maahantuoja, tukkuliike ja verkkokauppa

Lue myös:

    Uusimmat