Viime vuosikymmenen alun kasinovuosien vauhdikkaiden liikemiesten miljoonakauppoja selvitellään yhä oikeusistuimissa. Tiistaina päättyi Helsingin hovioikeudessa yli viikon kestänyt rikosjutun suullinen käsittely, jossa setvittiin liikemies Johan Ulanderin liiketoimia ja entisen Kansallis-Osake-Pankin johtajan, varatuomari Christer Antellin osuutta riidan alaisiin osakekauppoihin.
Selvitettävänä oli Espoon Iivisniemen Meriportti-asunto-osakeyhtiön kauppoihin liittyvät epäselvyydet. Syytteen mukaan asunto-osakkeita ostaneille oli kerrottu, että kaupan olevan yhtiön yhdeksän miljoonan markan arvoiset haltijavelkakirjat ovat vapaina KOP:n Aleksanterinkadun konttorissa. Näin ei kuitenkaan ollut asian laita, vaan kiinnitykset olivat pantattuina muiden yhtiöiden vakuuksina. Lisäksi vielä kiinteistö oli haettu Kanta Uudenmaan Säästöpankin toimesta myymis- ja hukkaamiskieltoon, jota ei myöskään kerrottu ostajille. KOP painatti kohteesta uudet osakekirjat, ja Ulander teki kauppaa arvottomilla osakkeilla. Petetyiksi tulleet asianomistajat menettivät rahansa ja vaativat Ulanderilta ja Antellilta miljoonakorvauksia.
Voutilainen tiesi epäselvyyksistä
Uutena todistajana hovioikeuskäsittelyssä kuultu varatuomari Jukka Luukkainen kertoi, että hän oli ollut yhteydessä vuonna 1997 KOP:n silloiseen pääjohtajaan Pertti Voutilaiseen Antellin toimista. Luukkaisen mukaan Voutilainen oli sanonut johtokunnan tienneen silloin asiasta ja että Antell on menetellyt rikollisesti. Meritan puolesta Luukkaisen kertomus kiistettiin.
Pankin asianajajan mukaan Voutilainen oli todennut Luukkaisen lausumasta, että "ei istu minun suuhuni" ja olevansa valmis todistamaan, jos "isänmaan ja pankin etu niin vaatii". Kanta Uudenmaan Säästöpankin puolesta Iivisniemen Meriportti-yhtiön saatavia valvonut Luukkainen oli tehnyt osakekaupoista myös rikosilmoituksen, jota poliisi ei kuitenkaan ottanut heti tutkittavakseen. Hän oli ilmoittanut rikosilmoituksessaan asianosaiseksi myös KOP:n, koska oletti ensin, että siellä ei tiedetty kohteena olevan kiinteistön epäselvyyksistä.
Loistoveneitä ja urheiluautoja
Jutun syyttäjän, valtionsyyttäjä Jarmo Rautakosken mukaan Antellin on täytynyt tietää, että kaupan olevat osakkeet olivat arvottomia ja kaupan kohde myymis- ja hukkaamiskiellossa. Hänen mukaansa Iivisniemen Meriportti-asunto-osakeyhtiön kaupoissa oli kysymys todellisista kaupoista, joissa kymmenisen asianomistajaa oli menettänyt huomattavia summia.