Huijatuksi tuleminen kolahtaa eniten itsetuntoon. Olinpas tyhmä, Tarja on manannut monet kerrat jälkeenpäin. Hyväuskoinen nainen sai kokea, mitä tapahtuu, kun suullisesti tehty sopimus ei pidäkään.
Tarja osti vuonna 2005 vanhan, vuonna 1923 rakennetun ja myöhemmin useasti peruskorjatun puutalon Keski-Suomesta. Kaksikerroksinen rakennus oli kriittisiltä kohdin moitteeton, mutta kaipasi silti mittavaa remonttia.
Täystyöllistetty omaishoitaja palkkasi remonttia varten työmiehet uudesta kotikylästään.
− He olivat vieraita ihmisiä, mutta kaikki vaikutti hyvältä. Toisen laitoin vähän niin kuin pomomieheksi. Hänen piti valvoa, että kaikki sujuu, Tarja kertoo.
Tarja sopi kaikki työhön liittyvät yksityiskohdat etukäteen miesten kanssa: muun muassa tietyn tuntipalkan, ei vuosilomakorvauksia sekä vanhastaan tottuneena sen, että omia työkaluja käyttävät työmiehet eivät saisi tältä osin erillistä korvausta. Työmiehet eivät oikaisseet Tarjan käsitystä sopimuksesta.
− En ole katsonut tarvitsevani kirjallisia sopimuksia. Mielestäni suullistenkin on oltava pitäviä. Aikani oli kortilla, ja niin tulin luottaneeksi ihmisiin, joihin ei olisi pitänyt luottaa, Tarja huokaa.
Ääni kellossa muuttui kerrasta
Alussa kaikki näytti hyvältä. Työmiehet ryhtyivät laittamaan vanhan talon paikkoja kuntoon. Hommat alkoivat ulkoseinistä. Toukokuun lopussa työ eteni alakerran sisäremontin pariin.
− Muutimme alakertaan elokuun 10. päivä. Silloin moni asia oli vielä tekemättä. Hämmästelin tilannetta itsekseni, sillä olihan sisäremontin aloittamisesta kulunut jo yli kaksi kuukautta.
Kun työ eteni loppuvaiheeseen, sävy muuttui kerrasta. Yhtäkkiä Tarjalle alkoi sadella korvauspyyntöjä siitä sun tästä; muun muassa työkaluista sekä vuosiloma- ja sairaslomapalkoista, jotka oli aiemmin jätetty selkeästi sopimuksen ulkopuolelle.
