Karut varoitukset tulvista ja huonosta ajokelistä – "Sateita sateiden perään"

Ilmatieteen laitoksen mukaan vesi- ja räntäsateita riittää pitkälle ensi viikkoon.

Lauha ja sateinen sää jatkuu lähipäivinä suuressa osassa maata, kertoo Ilmatieteen laitos. Päivystävän meteorologin Nina Karuston mukaan maan etelä- ja länsiosien kehnoon lumitilanteeseen ei ole ainakaan toistaiseksi luvassa parannusta.

Ilmatieteen laitoksen lumikartan mukaan täysin lumettomia alueita on tällä hetkellä Ahvenanmaan lisäksi lounaisrannikolla ja paikoin Länsi-Suomessa. Myös pääkaupunkiseudulla lunta on erittäin vähän.

Karuston mukaan lumitilanteeseen ei ole luvassa parannusta lähiaikoina.

– Lauha sää on jatkumassa pitkälle ensi viikkoon. Suurta muutosta ei ole ainakaan alkuviikolla näkyvissä, Karusto kertoo.

Lounaasta saapuu voimakkaampi sadealue

Sunnuntaina matalapaine tuo voimakkaampia vesi- ja räntäsateita etenkin maan eteläosaan. Etelä- ja Lounais-Suomen rannikkoalueilla sateet tulevat enimmäkseen vetenä. Uudenmaan pohjoisosista alkaen sateet voivat tulla räntänä.

Matalapaineen yhteydessä puuskainen tuuli voimistuu koko maassa.

Voimakas sade yhdistettynä kiivaaseen tuuleen tekee ajokelistä huonon. Ilmatieteen laitos varoittaa sunnuntaina huonosta tai erittäin huonosta ajokelistä koko maassa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Erittäin huonosta ajokelistä varoitetaan Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa.

Ilmatieteen laitoksen mukaan myös ensi viikkoa vietetään epävakaisessa säässä. Uusia sadealueita liikkuu Suomen ylle alkuviikolla.

– Sateita sateiden perään, Karusto kertoo.

Länsi- ja etelärannikolle annettu tulvavaroitukset

Tulvavaroituksia on tiistaihin saakka annettu Uudellemaalle, Varsinais-Suomeen, Kanta-Hämeeseen, Satakuntaan ja Pohjanmaalle.

– On ollut niin pitkään lauhaa, ja lunta on sulanut niin paljon, että paikoitellen vettä kertyy alavimmille alueille, esimerkiksi pelloille, Karusto sanoo.

Lumen sulamisen seuraukset näkyvät Karuston mukaan lätäköinä myös kaupunkialueella.

Lue myös:

    Uusimmat