Karu video Yhdysvaltain rajalta: Kaksi tyttölasta pudotettiin nelimetrisen muurin yli – salakuljettajat pakenivat Meksikon yöhön

Karu video Yhdysvaltain rajalta: Kaksi tyttölasta pudotetaan Amerikan puolelle nelimetriseltä muurilta 0:47
Karu video Yhdysvaltain rajalta: Kaksi tyttölasta pudotetaan Amerikan puolelle nelimetriseltä muurilta

Rajavartioiden kameraan tallentui karu hetki, kun kaksi lasta pudotettiin rajamuurilta Meksikon puolelta Yhdysvaltoihin. Tapaus sattui myöhään tiistai-iltana Yhdysvaltain ja Meksikon rajalla, New Mexicon osavaltiossa.

Videolla nähdään, kuinka henkilö on kiivennyt yli nelimetrisen muurin päälle. Hän nostaa lapsen syliinsä, ja laskee tämän mahdollisimman alas kohti maanpintaa käsivarrellaan. Lopulta lapsi putoaa muutaman metrin matkan maahan.

Sama toistetaan toiselle lapselle. Videolla näkyy, kuinka ensin maahan pudotettu lapsi nousee hitaasti ylös.

Tämän jälkeen henkilö hyppää itse muurilta alas, ja juoksee alhaalla odottavan ihmisen kanssa takaisin Meksikon yöhön.

Salakuljettajat asialla

Yhdysvaltain rajaviranomaiset epäilevät, että lapset muurin yli tuoneet henkilöt olivat ihmissalakuljettajia.

Lapset jäivät muurin toiselle puolelle Yhdysvaltoihin. Yhdysvaltain rajaviranomiset seurasivat tilannetta pimeänäkökameroillaan. Kameroiden ansioista paikalle osattiin hälyttää rajaviranomaisia, jotta lapset saatiin pois aavikon pimeydestä.

Rajavartijat löysivät paikalta kolme- ja viisivuotiaat tyttölapset. Lapsien kerrotaan olevan siskoksia Meksikon Ecuadorista.

Löytämisen jälkeen heidät vietiin paikalliseen sairaalaan ja vapautettiin. Tällä hetkellä lapset ovat rajaviranomaisten väliaikaisessa huomassa. Tämän jälkeen sosiaalipalvelu huolehtii lapsien sijoituksesta.

Lähde: CNN

Lue myös:

    Uusimmat