Kärpät huuhtoi murskavoitolla CHL-pettymystään – HIFK:lle helpottava voitto, voittomaalin tekijältä näyttävä tuuletus
Pääkuvan videolla Tulosruudun kuvaa keskiviikon SM-liigakierrokselta!
Kärpät oli pudonnut kirvelevästi yhteismaalein 3-4 CHL:stä eilen tiistaina, vaikka hallitsi toista osaottelua mielin määrin.
Kärpät johti ottelua ensimmäisen erän jälkeen 1-0-lukemin, mutta iski neljä maalia toisen erän aikana. Maali-iloittelun aloitti Oskar Osala, joka teki kauden neljännen maalinsa.
Sen jälkeen maalinteossa onnistuivat Mika Pyörälä sekä Lasse Kukkonen. Michal Kristof jatkoi maalitehtailua tekemällä onnekkaasti oululaisten 5-0-maalin.
Pyörälä teki vielä kolmannessa erässä 6-0-maalin. KooKoon ainoan maalin teki Malte Strömwall.
KooKoo vaihtoi kolmanteen erään maalivahtia, joten 19-vuotias Oskari Salminen pääsi pelaamaan kolmannen erän. Pelatut minuutit olivat hänen uran ensimmäset SM-liigassa.
IFK:lle voitto oli varmasti helpottava, sillä se oli ajautunut kolmen ottelun tappioputkeen ja oli pudonnut sarjan pohjamutiin.
SaiPa johti ottelua toisessa erässä parhaimmillaan 3-1-lukemin, mutta IFK nousi Juha Jääskän ja Iikka Kangasniemen osumilla 3-3-tasatilanteeseen.
Ottelu eteni jatkoajalle, jossa voittomaalin teki IFK:n Juhani Tyrväinen. Tyrväisen tuuletuksesta näki, miten helpottava voitto oli. Tyrväinen liukui polvillaan jään pintaa pitkin, kädet levällään.
Kalpa otti täydet kolme pistettä, kun se kaatoi Vaasan Sportin 3-2-lukemin Kuopiossa.
KalPa meni jo ensimmäisessä erässä 1-0-johtoon Alexander Ruuttun osumalla. Sport nousi tasoihin, mutta Frank Gymer vei kuopiolaisjoukkueen uudelleen johtoon.
Sport nousi kuitenkin vielä 2-2-tasatilanteeseen, kun Roope Talaja ohjasi kiekon maaliin. KalPa teki 3-2-voittomaalin kolmannen erän alussa, kun Tommi Jokinen onnistui tekemään rystylaukauksellaan maalin.
TPS nousi dramaattisten vaiheiden jälkeen 4-3-voittoon Mikkelin Jukureista Turussa.
Jukurit nousi 3-3-tasatilanteeseen kolmannen erän loppuhetkillä, mutta TPS teki voittomaalin melkein seuraavassa vaihdossa, kun Brandon Gormley onnistui maalinteossa.
Jukurit johti ensin ottelua 1-0-lukemin, mutta Elmeri Eronen toi TPS:n tasoihin. Jukurit meni toisessa erässä 2-1-johtoon, mutta TPS nousi jälleen tasoihin, tällä kertaa maalinteossa onnistui Zach Budish.
Lucas Ekeståhl-Jonsson vei TPS:n 3-2-johtoon kolmannessa erässä, mutta Jukurit nousi Julius Vähätalon osumalla tasoihin.
TPS nousi kuitenkin 4-3-voittoon Gormleyn osumalla.
HPK nousi tappioasemasta 3-2-voittoon asti JYPiä vastaan Jyväskylässä.
JYP meni ensimmäisessä erässä 1-0-johtoon Robert Rooban osumalla. HPK nousi kuitenkin toisessa erässä tasoihin, kun entinen JYP-pelaaja Markus Nenonen onnistui maalinteossa.
Rooba vei JYPin uudestaan johtoon kolmannen erän alussa, mutta Nenonen toi HPK:n jälleen tasoihin.
Ottelu eteni jatkoajalle asti, jossa voittomaalin teki HPK:n Niclas Lucenius.
Liiga-videot
-
Lataa lisää
Uusimmat
-
11:56
Alkoholilain käsittelystä tuli "käsikirjoitettu näytelmä"
-
11:56
HS: Suomeen yleistuki vuonna 2026 – näin se toimii
-
11:53
Leijonien ongelmakohta vaatii kipeästi ratkaisuja – asiantuntijalta kiehtova ehdotus Jesse Puljujärvestä: "Toisi suoraviivaisuutta"
-
11:45
Sää näyttää "enemmän kesältä", sanoo Pekka Pouta
-
11:33
Ylen juontajat repesivät suorassa lähetyksessä, kun tekniikka heittäytyi "totaalisen yhteistyökyvyttömäksi"
-
11:26
Ruumiinavaus vahvisti: Supertulinen sipsi tappoi 14-vuotiaan pojan USA:ssa
-
11:20
Poista tämä latauslaite heti käytöstä
-
11:17
Poliisi ampui synagogan polttamista aikoneen miehen Ranskassa
-
11:09
Johanna Puhakka ja Samuel Glassar siirappisella somevideolla
-
10:59
Poliisi teki huumetallista jättilöydön
-
10:40
Kansainvälinen poliisioperaatio: Satoja kiloja kannabista Suomeen pumpannut rikollisklaani nalkkiin
-
10:38
Leijonaraati: Suomen yllätystappiosta tiukkaa kritiikkiä Jukka Jaloselle: "Luokatonta"
-
10:23
Kuvat todistavat: Useita Venäjän hävittäjiä tuhoutunut Krimillä väitetyssä ATACMS-iskussa
-
10:15
Tappara kaappasi Leijonissa esiintyneen puolustajan kilpailijalta
-
10:01
Leijonaikonille aukesi suora näköyhteys MM-kullan käännekohtaan – "Antoi hirvittävän määrän energiaa"
-
09:58
Kymmenen laudaturia! Veikka-Julius kirjoitti kevään parhaat yo-tulokset
-
09:54
Näitkö? Öinen valoilmiö hämmensi Suomen taivaalla – syyksi paljastui Venäjä
-
09:48
Poliisi ampui miestä Porissa
-
09:33
Kommentti: Suomen MM-sensaatio maksoi kalliita oppirahoja – näin Leijonat välttää katastrofin Prahassa
-
09:26
Podcast: Helena Koivu avautuu vuosia kestäneestä erodraamasta: "Minulta on viety kaikki"
-
Lataa lisää