Karille ajanut öljytankkeri odottaa matkaan pääsyä

Propontis-tankkeri sai pohjakosketuksen aamuyöstä Suomenlahdella. Laivan painolastitankeissa on havaittu vaurioita, mutta öljyä tankkerista ei ole vuotanut.

Raakaöljytankkeri Propontis odottaa ankkurissa varustamon päätöstä jatkotoimista, joko se jatkaa matkaansa Nesteen öljysatamaan Kilpilahteen tai sen lastia kevennetään merellä. Kreikkalaisomistuksessa oleva tankkeri sai aamuyöllä pohjakosketuksen kansainvälisillä vesillä Suomenlahdella Suursaaren länsipuolella.

Laivan painolastitankkeihin syntyi kaksi vuotoa, mutta öljyvuotoja ei ole havaittu. Myöhemmin iltapäivällä sukeltajat tutkivat tankkerin pohjan. Kaksoispohja oli pitänyt, eikä öljyvuotoja ollut. Illalla tankkerin lähialueelle tuli ilman lastia maailman suurin jäissä kulkeva, ruotsalainen tankkeri Stena Arctica, jonne Propontiksen lasti voidaan pumpata.

Rajavartiolaitoksen vartiolaiva Merikarhu seuraa tilannetta tankkerin läheisyydessä. Päivän aikana haveripaikka tarkastettiin helikopterilla, eikä merialueella näkynyt öljyä.

Tankkeri sai merenkulkuviranomaisten mukaan pohjakosketuksen joko väärän reitinvalinnan, ohjaus- tai navigointivirheen takia.

Kreikkalainen Propontis-tankkeri sai pohjakosketuksen Suursaaren länsipuolella Suomenlahdella.

Neste Oilin vuokraaman kreikkalaisen tankkerin lastina on 100 000 tonnia raakaöljyä.

Vain noin vuoden ikäisessä aluksessa on nykyaikainen kaksoispohjarakenne, joka vähentää vuotojen riskiä merkittävästi.

Koiviston satamasta (Primorskista) Venäjältä lähtenyt 250-metrinen alus oli matkalla Pohjanmerelle, kun se sai pohjakosketuksen aamuyöllä. Aluksen tila on vakaa ja se on keskellä Suomenlahtea noin 50 kilometriä Loviisan eteläpuolella. Aluksella on 25 hengen miehistö.

SLL: Suuronnettomuuden riski kasvaa Itämerellä

Suomen luonnonsuojeluliiton mielestä öljytankkerin karilleajo osoittaa, että öljyntorjunnan rahoitusta olisi nostettava kasvavan onnettomuusriskin tasolle.

- Suursaaren tapaus muistuttaa, että seuraava iso öljyonnettomuus on vain ajan kysymys, luonnonsuojelusihteeri Tapani Veistola toteaa. Veistolan mukaan onnettomuusriski kasvaa jatkuvasti, kun öljykuljetukset erityisen herkällä Itämerellä lisääntyvät.

Liiton mukaan Itämeren luonto voi joutua maksamaan suuren hinnan siitä, että Venäjä ei halua kuljettaa öljyä jo olemassaolevia öljyputkia pitkin länteen.

Liitto vaatii öljyntorjuntaan 2-3 miljoonan euron vuosittaista lisäpanostusta jo seuraavan hallituksen ohjelmaan. Sen mukaan hallituksen tulisi toteuttaa Porvooseen suunniteltu öljyntorjuntakeskus ja hankkia uusi öljyntorjuntaan sopiva monitoimialus. Myös nykyisten öljyntorjuntaan sopivien alusten ylläpitorahat on varmistettava, liitto vaatii.

Syke: Öljytankkerin karilleajo aina vakava asia

Jos kreikkalaisaluksesta olisi vuotanut öljyä mereen, torjuntavastuu olisi ollut Suomella. Onnettomuus sattui kansainvälisillä vesillä, mutta Suomen talousvyöhykkeellä, jolloin vastuu mahdollisesta öljyntorjunnasta olisi Suomella, kertoo yli-insinööri Kalervo Jolma Suomen ympäristökeskuksesta.

Jolma pitää öljytankkerin pohjakosketusta vakavana riskinä. Tapaukset ovat harvinaisia Suomen vesillä.

- Jos alus ajaa kivelle täydessä vauhdissa, se on aina vakava asia, hän sanoo.

Suomen ympäristökeskus johtaa torjuntatoimia, kun öljyvuodon tapainen ympäristövahinko sattuu merellä. Suomessa tapahtuu vuosittain pari tuhatta öljyvahinkoa, joista suurimmassa osassa ympäristöön pääsee vain pieniä määriä öljyä.

Öljyn kerääminen jäistä on Jolman mukaan hankalaa, mutta toisaalta jääpeitteen ansiosta öljy leviää ympäristöön hitaammin. Suomella on kalustoa, jolla öljyä pystytään keräämään myös jääoloissa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat