Käräjäoikeus vapautti kahdesta taposta epäillyn Mika Moringin – poliisi pidätti heti uudestaan

Kahden naisen taposta epäilty Mika Moring vapautettiin – poliisi pidätti heti uudelleen 6:10
Kahden naisen taposta epäilty Mika Moring vapautettiin – poliisi pidätti heti uudelleen.

Helsingin käräjäoikeus on vapauttanut henkirikoksesta epäillyn Mika Moringin tutkintavankeudesta. Poliisi kuitenkin pidätti miehen heti uuden rikosepäilyn takia.

Moring vangittiin kadonneeksi ilmoitetun Katja Miinalaisen taposta epäiltynä Helsingin käräjäoikeuden päätöksellä perjantaina 2. joulukuuta.

Käräjäoikeus on tänään päättänyt, että Moring vapautetaan tutkintavankeudesta. Poliisi kertoo asiasta tiedotteessa, mutta korostaa erikseen, ettei ota kantaa käräjäoikeuden päätökseen tai kommentoi sitä.

Poliisi kuitenkin kertoo, että Moring on pidätetty vapautumisen jälkeen toisen rikosepäilyn takia.

– Esitutkinta tämän rikosepäilyn osalta on alkuvaiheessa eikä sitä kommentoida, poliisin tiedotteessa sanotaan.

Poliisi voi päättää pidättämisestä itsenäisesti. Vangitseminen puolestaan tapahtuu vain käräjäoikeuden suostumuksella. Rikoksesta epäilty voidaan päästää tutkintavankeudesta pois esimerkiksi silloin, jos käräjäoikeuden silmissä rikoksesta ei ole tarpeeksi näyttöä vangitsemisen perusteeksi.

Poliisi voi pitää henkilö pidätettynä korkeintaan neljä päivää. Jos henkilöä halutaan pitää lukkojen takana pidempään, häntä on vaadittava vangittavaksi käräjäoikeudessa.

Epäillään myös toisen kadonneen taposta

Katja Miinalaisen katoamisen lisäksi Moringin uskotaan edelleen liittyvän vuonna 2019 kadonneen Saara Arvan tapaukseen. Häntä epäillään taposta myös Arvan tapauksessa.

Moring oli vangittuna aiemmin myös Arvan tappoon liittyen, mutta käräjäoikeus vapautti hänet myös tuossa tapauksessa.

Poliisi on kertonut, että Moringin epäillään liittyvän myös muihin väkivalta- ja seksuaalirikoksiin. Miehen mahdollisia uhreja on pyritty rohkaisemaan ottamaan yhteyttä virkavaltaan.

Osin tästä syystä, mutta myös kahden selvittämättömän henkirikoksen ratkaisemiseksi, poliisi on julkaissut miehen kuvan ja nimen.

Lue myös:

    Uusimmat