Kanye West tiputti jättiuutisen: Kaksi uutta projektia kesäkuussa!

Kanye West lupailee uusia projekteja kesäkuulle.

Sosiaaliseen mediaan paluun tehnyt hip-hopin suurnimi ja vaatesuunnittelija Kanye West ilmoitti Twitterissä julkaisevansa uuden levynsä kesäkuun ensimmäisenä päivä. Suurta biisimäärää ei kuitenkaan ole soololevyllä ilmeisesti luvassa, sillä Kanyen mukaan levy on seitsemän kappaleen pituinen.

Samalla musiikkineroksikin ylistetty räppäri ilmoitti, että hänen ja Kid Cudin yhteislevy saapuu kahdeksas päivä kesäkuuta. Kaksikko esiintyy levyllä omien artistinimiensä sijaan Kids See Ghosts -yhtyeenä. Hetkeä myöhemmin West löi lisää julkaisupäivä pöytään, ilmoittaen Pusha T:n albumin julkaistavan 25. päivä toukokuuta ja Teyana Taylorin levyn saapuvan kesäkuun 22. päivä.

Mikään ei ole kuitenkaan kiveen hakattua Kanye Westin kohdalla. Hip-hop-pioneerin edellinen levy The Life of Pablo kävi läpi useamman julkaisupäivän ja projektin kappalejärjestys sekä -määrä vaihteli lukuisia kertoja ennen lopullista julkaisua.

Fanit saivat seurata reaaliajassa Westin Twittwer-tililtä, kuinka hän muutti mieltään levynsä suhteen yhtenään. Aluksi kymmenen kappaleen pituiseksi kaavailtu levy kasvoi lopulta 18 kappaleen eepokseksi, myöhemmin sitä päivitettiin vielä kahdella uudella biisillä.


Lue myös:

    Uusimmat