Kansanedustajan kaveri energiayhtiön pomoksi - tuhansilla euroilla ilmaistyötä kaverilta

Tutkiva45: Vallankäyttöä vantaalaisittain 11:09

Vantaalainen kansanedustaja Tapani Mäkinen on ottanut liikemiesystävältään tuhansilla euroilla ilmaista työtä, paljastaa MTV Uutisten tutkiva ryhmä.

Mäkinen on kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja pitkäaikainen vallankäyttäjä Vantaan kunnallispolitiikassa. Ystävän yritys on Vantaan kaupungin luottosähköyhtiö. Takuusähkö tekee kaupungille työtä keskimäärin sadoillatuhansilla euroilla vuosittain. Yhtiö tekee sekä urakoita että huoltotöitä puitesopimuksella. 

Ilmaistyöt liittyvät saunarakennukseen, jonka Mäkinen rakensi muutama vuosi sitten tontilleen.

Mäkisen ystävä, Takuusähkön toinen omistaja Tommi Valtonen nousee yllättäen myös Vantaan Energian tulevaksi puheenjohtajaksi.

MTV:n tietojen mukaan Mäkisellä oli keskeinen rooli järjestelyssä. Mäkinen itse kiistää junailleensa huippupestin ystävälleen. 

Saunarakennus talkootyöllä

Mäkisen saunarakennus on kooltaan noin 40 neliömetriä. Rakennuslupa haettiin vuonna 2008. 

Mäkinen myönsi MTV Uutisten haastattelussa, että hänen ystävänsä teki liikekumppaninsa kanssa ilmaiseksi sähkötöitä työmaalla.

Mäkisen mukaan kaksikko teki "osan" sähkötöistä.

– Myöskin itse tein sellaisia töitä, joita minulla on mahdollista tehdä. Mä harrastan kotitimpurin tehtäviä. Se on kesäharrastukseni, Mäkinen selittää. 

Käytännössä uudisrakennuksen työmaalla ei ole juurikaan sähkötöitä, joita harrastelija voisi tehdä. 

Mäkinen ei halua itse arvioida, kuinka suuren taloudellisen edun hän sai ilmaistöistä. 

Tutkiva ryhmä pyysi asiantuntija-arvion vastaavan rakennuksen sähkötöiden hinnasta. Varovaisenkin arvion mukaan kyse on tuhansista euroista. 

Mäkinen ei näe ilmaistöiden vastaanottamisessa ongelmaa. 

– Valtonen ja hänen yhtiökumppaninsa ovat ystävinäni olleet auttamassa saunarakennustyömaalla. Tämä on normaalia talkootyötä. 

Mäkinen: Toimin vain viestinviejänä

Vantaan Energian hallituksen puheenjohtajuudesta päätettiin viime vuonna samalla, kun kokoomus valitsi muitakin luottamushenkilöitä eri tehtäviin. 

Vantaan Energia on yksi Suomen suurimmista energiayhtiöistä, jota omistaa Vantaan lisäksi Helsingin kaupunki. 

Kokoomusryhmä päätyi poikkeukselliseen ratkaisuun. Nykyinen puheenjohtaja Kalevi Helppolainen jatkaa vain kaksi vuotta ja sen jälkeen tehtävään tulee Takuusähkön toimitusjohtaja Valtonen. 

Vaikka kokoomuksen valtuustoryhmä teki asiasta yksimielisen päätöksen, lukuisat kokoomusvaikuttajat arvostelevat ratkaisua rajusti taustakeskusteluissa.

Heidän mukaansa kyse oli "Mäkisen sanelemasta asiasta". Ärtymystä aiheuttaa muun muassa se, että Valtonen ei ole ollut ehdolla vaaleissa eikä hänellä ole aiempaa kokemusta Vantaan Energian hallitustyöstä. 

Mäkinen itse kiistää junailleensa tehtävän kaverilleen. Väistyvä puheenjohtaja Kalevi Helppolainen vahvisti MTV Uutisille, että hän keskusteli tuolloin järjestelystä nimenomaan Mäkisen kanssa.

Helppolainen myös sanoo olleensa valmis jatkamaan tehtävässä koko nelivuotisen kauden, mutta Mäkinen tarjosi hänelle vain kahta vuotta. Mäkinen kiistää tämän ja väittää toimineensa Helppolaisen osalta vain "viestinviejänä" ryhmälle, joka valmisteli nimityksiä. 

Myös Valtonen itse kiistää vaikuttaneensa Mäkiseen tullakseen valituksi.

– Täytin lomakkeen, jollaisen muutkin kokoomuslaiset täyttävät vaalien jälkeen. Ilmoitin siinä olevani kiinnostunut tehtävästä.

Valtonen sanoo kuulleensa nimityksestään Mäkiseltä.

– Olen tietenkin iloinen tästä. 

Myös Mäkinen pitää Valtosta onnistuneena valintana. 

– Hänhän on palkittu ja menestynyt vantaalainen yrittäjä. Hänellä on hyvät liiketaloudelliset edellytykset osallistua merkittävän yhtiön johtotehtävään. Hän on myös Pääkaupunkiseudun yrittäjien puheenjohtaja. 

Mäkinen myös korostaa, että Takuusähkön Vantaan kaupungille tekemissä töissä hänellä ei ole mitään roolia, vaan niistä päätetään toisaalla kaupungin organisaatiossa. 

– Nyt keskustellaan myös siitä, voiko poliitikolla olla ystäviä. Tottakai me vedämme tiukkaa linjaa Valtosen kanssa siinä, että minä en vaikuta Takuusähkön asioihin. Toisaalta hän suhtautuu minuun niin kuin poliitikkoon pitää. Mutta henkilökohtaisessa elämässä olemme ystäviä ja autamme toisiamme ihan siviiliasioissa.

Tiedätkö asiasta jotain? Jätä vinkki täällä tai ota suoraan yhteyttä toimittajaan: salla.vuorikoski ( a ) mtv.fi

Lue myös:

    Uusimmat