Kännykkä altistaa vaivoille – kärsitkö sinäkin tekstariniskasta?

Tiesitkö, että jo parin minuutin tekstailun aikana hartialihaksesi jännittyvät? Älypuhelimen käyttäjistä yli 80 prosenttia kokee käsi- ja niskakipua. Selkäliitto vinkkaa, miten ehkäistä niskaoireita.

Maailman Selkäpäivää vietetään vuosittain 16. lokakuuta. Selkäpäivän teemana on tänä vuonna ”Oikaise itsesi ja liiku”. Suomen Selkäliitto haluaa kiinnittää huomiota älylaitteiden lisääntyneeseen käyttöön ja niistä aiheutuviin vaivoihin.

Tutkimuksissa on todettu, että yli 80 prosenttia älypuhelimien käyttäjistä tuntee käsi- ja niskakipua ja kokee jännittyneisyyttä tekstaamisen aikana. Suomalaisista 70 prosenttia omistaa älypuhelimen ja 35 prosenttia taulutietokoneen.

– Suurin osa ihmisistä ei tiedosta älylaitteiden käyttöön liittyviä fysiologisia reaktioita, kuten kehon jännittämistä ja hengityksen pidättämistä puhelimen ja peukaloiden vakauttamiseksi tekstaamisen aikana. Toistuva tekstaamiseen liittyvä lihasjännitys, sykkeen kohoaminen ja pinnallinen hengitys tuottavat lihaskipuja ja viestivät aivoille elimistön stressitilasta, OMT-fysioterapeutti Hilkka Virtapohja Selkäliitosta kertoo.

Mitä enemmän viestejä, sitä todennäköisemmin niskakipuja


Niska-hartiajumit ovat niin tavallisia, ettei tekstaamiseen, pelaamiseen tai tabletin näppäilemiseen liittyvää kipua aina osata yhdistää niihin. Aikuisten olisi hyvä tunnistaa omat tekstaamistapansa sekä valvoa myös lasten ja nuorten puhelimen ja tabletin käyttöä.  Mitä enemmän viestejä naputtelee, sitä todennäköisempiä ovat niska- ja hartiavaivat.

Pään etukumarasta asennosta 15 kilon lisäkuorma niskaan


Ongelmat näyttöpääte-ergonomiassa liittyvät etukumaraan työasentoon ja pään työntymiseen eteen. Tekstatessa päätä pidetään vielä alempana ja siitä voi aiheutua jopa yli 15 kilon lisäkuorma niskanikamille. Niskalihakset työskentelevät venyneenä, jolloin nikamiin kohdistuu painetta. Jatkuva etukumara pään asento on niskalihaksille epänormaali.

Keski-ikäisten ja sitä vanhempien niska kestää tekstailurasitusta huonommin kuin nuorempien. Nuorilla kosketusnäytön käyttö epäergonomisesti saattaa johtaa ryhtivirheisiin. Kun toistetaan samoja huonoja asentoja, ne opitaan pysyviksi.


Ehkäise niskakipuja seuraavilla vinkeillä:

  • Ojenna ryhtisi ja vahvista ryhtilihaksiasi (niskan ojentajalihaksia, lapaluiden tukilihaksia ja selkälihaksia).
  • Pidä puhelinta ylhäällä, kun tekstaat tai pelaat pelejä. Sopiva katselukorkeus on suoraan suun edessä.
  • Pidä säännöllisesti taukoja. Hae esimerkiksi lasi vettä, sillä selkärangan välilevyt, lihakset ja koko keho tarvitsevat nestettä.
  • Venyttele rinta- ja kaulalihaksiasi.
  • Käytä tekstiviestin sijaan ääniviestiä tai lähetä sähköpostia pöytäkoneelta hyvässä asennossa.
  • Tapaa ihmisiä mahdollisimman usein kasvokkain. 

Lähde Suomen Selkäliitto

Jumittaako selkä? Nämä liikkeet auttavat!

Katso ohjeet helppoon ja nopeaan venyttelyyn! 4:39

Lue myös:

    Uusimmat