Kalliolaisen taloyhtiön uudet säännöt: Juopottelu kielletty!
Kalliolaisen taloyhtiön seinälle ilmestyneet tuoreet järjestyssäännöt koskien alkoholin vaikutuksen alaisena esiintymistä eivät ole Asukasliiton puheenjohtajan mukaan oikein muotoillut. – Tällainen ei ole missään tapauksessa suotavaa, Hans Duncker ilmoittaa.
Helsingin Kalliossa sijaitsevan taloyhtiön viime vuoden joulukuussa hyväksytyissä järjestyssäännöissä ilmoitetaan, että esiintymistä voimakkaasti alkoholin alaisena voidaan itsessään pitää häiritsevänä käyttäytymisenä ja se on kielletty.
Taloyhtiön isännöitsijä Kari Heikkinen pitää sääntöjen muotoilua poikkeuksellisena.
– Ei tällaiset mitenkään yleisiä ole. En ole itse aiemmin törmännyt tällaisiin, Heikkinen toteaa.
Asukasliiton puheenjohtaja Hans Duncker ottaa muotoiluun tiukemman sävyn.
– Ei tällainen ole missään tapauksessa suotavaa. Sanoisinkin melkein, että ei-hyväksyttävää. Normaalilta tuo kuulostaa tietysti ehdottoman raittiuden kannattajilta. Heidän mieleensä saattaa tulla kirjoittaa tuollaista, Duncker sanoo.
Duncker kertoo, että häiritsevän elämäntavan pitää olla konkreettista, määrällisesti ja ajallisesti mitattavaa.
– Häiritsevyyshän on ihan objektiivinen asia. Eihän voi niin olla, että kun minä päätän että tuo on peet olalla, ja se häiritsee.
Taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Anne Voutilainen ihmettelee, miten sääntöjen muotoiluun on joku viitsinyt tarttua.
– Ei tässä mielestäni ole mitään jutun aihetta, hän toteaa.
– Kyse on järjestyssäännöistä, jotka hallitus on esittänyt ja yhtiökokous hyväksynyt. Kyllähän häiriökäyttäytyminen on ihan yleisissä järjestyssäännöissä kielletty, Voutilainen jatkaa.
Voutilaisen mukaan sääntöjen seuraamisen vuoksi ei todellakaan aleta vahtia asukkaiden alkoholinkäyttöä.
– Haluan painottaa, ettei todellakaan ole tarkoitus kytätä kenenkään alkoholinkäyttöä, siihen ei ole halua, aikaa eikä resursseja, Voutilainen sanoo.
Heini Nieminen/ MTV
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää