Kalle Rovanperällä on saumat jymypaukkuun: Tommi Mäkisen puheet voivat käydä taas toteen – "Pitää olla heti valmis"

Kalle Rovanperällä vauhdikas paluu WRC-auton rattiin Keski-Suomessa 2:26
Videolla kuvaa Kalle Rovanperän testeistä Keski-Suomessa.

Rallin MM-sarja jatkuu tulevana viikonloppuna Virossa, ja katseet on syytä kääntää Toyotan Kalle Rovanperään. 19-vuotiaalla superlahjakkuudella on kaikki edellytykset taistella aivan kärkisijoista, jopa voitosta.

Kun Jyväskylän MM-ralli kesällä peruttiin, Toyotan tallipäällikkö Tommi Mäkinen oli harmissaan. Hänen mukaansa monet olisivat saattaneet yllättyä nuoren Rovanperän vauhdista kotimaisemissaan.

Rovanperä oli muiden WRC-kuskien tavoin mukana toissa viikonloppuna ajetussa Lõuna-Eesti-rallissa, ja tuolloin saatiin osviittaa siitä, mitä Mäkinen lausunnollaan tarkoitti. 

Kahdeksasta erikoiskokeesta ja 101,50 ek-kilometristä koostuneen sprinttihenkisen kisan ykkönen oli kotiyleisön suosikki, Hyundain Ott Tänak, mutta toiseksi sijoittunut Rovanperä nappasi nimiinsä yhdet ek-pohjat ja hävisi viime vuoden maailmanmestarille vain 13,7 sekuntia. Rovanperän tallikaveri, kuusinkertainen maailmanmestari Sébastien Ogier oli kolmas (+29,0).

Lõuna-Eesti-ralli ajettiin hyvin samanlaisilla teillä kuin Suomen MM-ralli, ja ensi viikonlopun Viron MM-rallissa tiestö on profiililtaan täysin samaa sarjaa. Keskinopeudet huitelevat reilusti yli 120:n, ja hyppyjäkin riittää – tosin kolmannen Toyota-kuljettajan Elfyn Evansin mukaan ei aivan niin paljon kuin Suomessa.

Puuppolasta maailmalle ponnistanut Rovanperä on kuitenkin tällaisilla teillä kirjaimellisesti kuin kotonaan.

– Olen Suomesta… Pidän nopeista teistä.

Helmikuussa poikkeusolosuhteissa ajetussa Ruotsin MM-rallissa Rovanperä nappasi kaikkien yllätykseksi kolmossijan lyötyään Ogierin rallin viimeisellä erikoiskokeella, ja huomionarvoista on, että tuolloinkin tiet olivat nopeita ja soljuvia. Lisäksi Rovanperä osoitti tuolloin, että kun tilanne on kaikille uusi, hän ei anna kokeneemmille kilpakumppaneilleen ollenkaan niin paljoa tasoitusta kuin normaalisti. Näin on nytkin.

Auto kuin tehty näille teille

Viron rallin asetelma on siis suomalaisittain kiehtova. Jos kaikki menee nappiin, Rovanperä saattaa hyvin olla jopa nopein Toyota-kuljettaja, ja alkukauden perusteella silloin on vahvoilla myös kokonaiskilpailua ajatellen.

Toissa viikonloppuna Rovanperä vitsaili olleensa pettynyt, kun ei ollut jokaisella pätkällä nopein Toyota; Ogier oli viimeisellä ek:lla kokonaiset 0,1 sekuntia häntä nopeampi.

– Olen ajanut vain kolme MM-rallia tällä autolla, ja minulla on opittavaa loppukauden aikana. Tämän pitäisi kuitenkin olla ralli, joka sopii minulle, ja toivon hyvää tulosta. Tiet ovat todella nopeita ja soljuvia, mutta siellä on myös kapeampia ja teknisempiä osuuksia. Valtaosa ajasta mennään kaasu pohjassa, mutta joissain paikoissa täytyy ajaa todella täsmällisesti, Rovanperä ennakoi tulevaa Toyotan tiedotteessa.

Toyotan kohdalla odotusarvo on kaikkineenkin korkealla, sillä jos Rovanperä tuntee olonsa kotoisaksi huippunopeilla teillä, samaa voi sanoa Keski-Suomessa rakennetusta Yaris WRC:stä.  Rovanperän, Ogierin ja Evansin lisäksi kärkisijoille on tyrkyllä ainakin Hyundain Tänak, 32-vuotias virolainen, joka voitti Suomessa 2018 ja 2019 – Toyotalla.

– Auto antaa kuljettajalle hyvän luottamuksen kovissa nopeuksissa, ja testattuamme Suomessa ja Virossa minusta tuntuu autossa hyvältä. Starttaamme reitille ensimmäisenä, joten toivottavasti syyskuinen sää auttaisi meitä hieman, niin, että emme olisi kovin epäsuotuisassa asemassa, MM-sarjaa johtava Ogier sanoo ja viittaa aura-auton rooliinsa kuivalla säällä ajettaessa.

Nukkumiseen ei ole varaa

Tarton ympäristöön sijoittuva Viron ralli on lyhyt rykäisy. Kilvanajo alkaa perjantai-iltana erittäin lyhyellä, Raadin lentokentällä ajettavalla erikoiskokeella.

Lauantaina ohjelmassa on viisi erillistä erikoiskoetta kahteen kertaan ajettuna. Ek-kilometrejä kertyy päivän aikana noin 150. Sunnuntaina ajetaan kolme ek:ta niin ikään kahteen kertaan, ja päivän päätteeksi trippimittarissa on 85 ek-kilometriä.

Kaikkiaan ralli koostuu 17 erikoiskokeesta ja 233 ek-kilometristä. Normaalisti MM-rallit ovat pituudeltaan 300–350 kilometriä, mutta käsillä olevan poikkeustilanteen vuoksi kisaviikonloppuja on typistetty hieman lyhyemmiksi, kun MM-sarjaan on otettu mukaan Viron rallin kaltaisia kilpailuja, joita ei alun perin pitänyt ajaa.

– Virossa ei ole varaa nukkua. Pitää olla valmis heti ensimmäisiltä erikoiskokeilta lähtien. Se on samanlainen ralli kuin Suomi: jos häviää 5 sekuntia, sitä on vaikea saada takaisin, Toyotan urheilutoimenjohtaja Kaj Lindström tiivisti kupletin juonen taannoisessa WRC Backstories -podcastissa.

Lappi ja Suninen takamatkalla

M-Sportin Esapekka Lappi ja Teemu Suninen joutuvat lähtemään Viroon pieneltä takamatkalta muihin WRC-kuljettajiin nähden. Kaksikko antoi Lõuna-Eesti-rallissa tasoitusta kilpakumppaneilleen, kun kumpikaan ei päässyt harjoittelemaan todellisella työkalullaan, tehdasautolla.

Lappi kilpaili Virossa Janne Tuohinon vetämän JanPro Racing -tallin WRC-Fiestalla, asiakasautolla. Suninen puolestaan joutui tyytymään MM-sarjan kakkosluokasta tuttuun R5-Fiestaan.

Ainoana yksityistallina MM-sarjaa kiertävä M-Sport on ajautunut viime kuukausien aikana erittäin vaikeaan taloustilanteeseen, eikä auton kehittämiseen ja testaamiseen ole ollut varaa käyttää yhtä paljon aikaa kuin Toyotalla ja Hyundailla. Käytännössä Lappi ja Suninen eivät ole testanneet viimeiseen noin puoleen vuoteen ollenkaan.

Mitä tekee Huttunen?

Suomalaisittain mielenkiintoa riittää myös R5-autojen luokissa. Helmikuussa Ruotsissa Jari Huttunen saavutti Hyundain R5-autolla sen ensimmäisen MM-rallivoiton oltuaan yksityisautojen WRC3-luokan ykkönen. Hän oli ykkönen myös WRC2-tehdasluokan R5-autot huomioiden.

Huttunen päihitti Ruotsissa Hyundain kehitysohjelmaan kuuluvat norjalaisen Ole Christian Veibyn ja venäläisen Nikolai Grjazinin. Kaiken lisäksi Veiby ja Grjazin ajoivat i20-automallin uusimmalla kehitysversiolla – toisin kuin Huttunen.

Virossa autot ovat samat kuin Ruotsissa, ja Huttunen kylvetti Veibyä ja Grjazinia jo Lõuna-Eesti-rallissa.

Viron MM-rallin ohjelma:

Perjantai 4.9.km:klo:

EK 1

Tartu vald

1,28

19.08

Lauantai 5.9.km:klo:

EK 2

Prangli 1

20,93

7.40

EK 3

Kanepi 1

16,88

8.21

EK 4

Otepää 1

9,30

9.08

EK 5

Mäeküla 1

14,76

10.00

EK 6

Elva 1

11,72

11.19

EK 7

Prangli 2

20,93

14.37

EK 8

Kanepi 2

16,88

15.18

EK 9

Otepää 2

9,30

16.08

EK 10

Mäeküla 2

14,76

17.00

EK 11

Elva 2

11,72

18.19

Sunnuntai 6.9.km:klo:

EK 12

Arula 1

6,97

7.35

EK 13

Kaagvere 1

15,46

8.09

EK 14

Kambja 1

20,04

9.08

EK 15

Arula 2

6,97

10.49

EK 16

Kaagvere 2

15,46

11.28

EK 17

Kambja 2 (Power Stage)

20,04

13.18

Kuljettajien MM-pisteet:

1.

Sébastien Ogier

Toyota

62

2.

Elfyn Evans

Toyota

54

3.

Thierry Neuville

Hyundai

42

4.

Kalle Rovanperä

Toyota

40

5.

Ott Tänak

Hyundai

38

6.

Teemu Suninen

M-Sport

26

7.

Esapekka Lappi

M-Sport

24

Valmistajien MM-pisteet:

1.

Toyota

110

2.

Hyundai

89

3.

M-Sport

65

MM-sarjan ohjelma:

Viro

4.–6.9.

Turkki

18.–20.9.

Italia

8.–11.10.

Belgia

19.–22.11.

Lue myös:

    Uusimmat