Vielä viime kesänä Kalle Mäkelä, 58, käveli kipeän selkänsä kanssa postilaatikollekin kumarassa. Nyt hän hyppää tusina kiloa kevyempänä mäkihyppytorneista. Tavoitteena on korkata Lahden suurmäki kuusikymppisenä.
Orimattilalainen Kalle Mäkelä ei harrastanut mäkihyppyä vuosikymmeniin muualla kuin television ääressä. Viisivuotiaana kodin läheisestä Letukan mäestä alkanut ja muutamaa vuotta myöhemmin Lahden Karpalon hyppyrimäissä jatkunut innostus lajiin lopahti muutaman pahan nenilleen menon jälkeen 13-vuotiaana.
Mäet vaihtuivat mopoihin ja moottoripyöriin. Iän karttuessa liikunta jäi satunnaisia lenkkeilyjä lukuun ottamatta lähes kokonaan pois, ja työ yrittäjänä sisälsi paljon istumista.
– Huomasin, että äijä alkaa jäykistymään ja paino nousemaan. Ajattelin, että täytyy alkaa harrastaa sellaista liikuntamuotoa, jossa joutuu skarppaamaan ja tulee sellainen tavoite, jonka eteen mielellään tekeekin jotain. Ettei se ole vain sitä, että lähdenpä tästä sauvakävelemään tai lenkkeilemään, Kalle kertoo runsaan vuoden takaisista ajatuksista.
Mieleen palasi mäkihyppy.
– Tiesin, että siinä joutuu laittamaan kropan kuntoon ja pudottamaan painoa. Ei voi tuosta vain laskea mäkeä ja suurempaa, vaan pitää olla kokonaisvaltaisesti suht hyvä kunto.
Kalle tutustui Suomen veteraanimäkihyppääjät ry:n kotisivuihin ja huomasi, että ikääntyneempiä lajin harrastajia oli Suomessa kymmeniä.
– Tosin yleensä veteraanimäkihyppääjät ovat hypänneet nuoruudesta alkaen – heillä ei ole ollut 45 vuoden paussia niin kuin minulla. Mutta ajattelin, että kokeillaan!
Kalle liittyi järjestöön ja asetti itselleen tavoitteen. Se on hypätä Lahden suurmäestä 60-vuotispäivänä eli yhdeksäs maaliskuuta 2017. Suurmäen HS-piste, joka kuvaa kohtaa, johon kyseisessä mäessä enimmillään voidaan turvallisesti hypätä, on 130 metrissä.
– Tavoitteet pitää olla korkealla. En tiedä, onko tämä realistinen tavoite, eikä siinä mitään, vaikka sitä ei saavuttaisikaan. Mutta katsotaan, kuinka äijän käy.
Jotta projektia ei tulisi lopetettua turhan helposti, Kalle perusti blogin, jossa hän kertoo avoimesti tavoitteestaan ja matkasta sitä kohti.
– Kun juttu oli julkistettu, sitä oli pakko jatkaa. Ja tietysti halusinkin jatkaa. Jo lähtiessä tiesin, ettei se tule etenemään ilman ongelmia. Mutta siitä saa suurta tyydytystä, kun kehittyy ja huomaa, että ei hitsi, tästähän voi tullakin jotain.
Käytetyillä varusteilla alkuun
Kalle aloitti hyppäämisen käytetyillä monoilla ja suksilla sekä lainatulla hyppyhaalarilla. Kypärä piti ostaa uutena, ja oman hyppyhaalarin Kalle teetti mittojensa mukaan viime syksynä.
– Hyvät sukset ja monot saa käytettynä suurin piirtein 200 eurolla. Kypärä maksaa uutena 50–100 euroa, käytettynä parikymppiä. Hyppyhaalareita on myös liikkeellä tosi paljon käytettyinä, uutena sellainen maksaa 350–400 euroa.
– Kun varusteet ovat kasassa, mäkihyppy ei ole kallis harrastus. Karpalon mäessä saa hypätä ilmaiseksi, isoista mäistä joutuu tietääkseni maksamaan vuosimaksun.
Kalle kiittelee muiden veteraanimäkihyppääjien tukea.
– Kun hyppäät, niin mäessä on aina kavereita valmentamassa, koska et itse näe, mitä virheitä teet. Tällä tavalla pahimmat mokat jäävät alkuvaiheessa pois. Ilman heidän mahtavia neuvojaan olisin tehnyt niin perustavanlaatuisia virheitä, että en olisi pärjännyt.
– Esimerkiksi laskuasento on kaiken A ja O. Kun oppii oikean laskuasennon pienemmissä mäissä, voi mennä aika nopeastikin isompiin mäkiin.
Kalle tasapainottelee kotipihalle viritetyllä nuoralla. Kuvakaappaus/YouTube.Kalle Mäkelän kotialbumi/kuvakaappaus Youtube
Nuoralla tasapainoilua
Kallen ensimmäinen hyppy 45 vuoden tauon jälkeen tapahtui pienestä HS6:sta ilman ongelmia.
– Mutta kun meni HS15:een, niin se oli kyllä jännittävää. Hyppyri oli muovitettu, enkä ollut ikinä hypännyt muovilla, vaan lumella. Muovilla ei ole sivuttaispitoa ollenkaan, ja monot ja suksetkin ovat muuttuneet hirveästi 1970-luvulta. Kyllä siinä vähän ajatteli ennen kuin puomilta lähti, että onko tässä hommassa nyt järkeä.
Eikä alku ollutkaan helppo. Istumatyössä rasittunut selkäkin vihoitteli toden teolla. Siihen auttoi kuitenkin nopeasti oman kehon painolla tehtävä Jang Su -terveysliikunta sekä tasapainoilu nuoralla. Jälkimmäisen Kalle aloitti Lahden suurmäen alapuolelle asetetulla vaijeriradalla.
– Eihän siinä alkukesästä pysynyt kuin askeleen-kaksi, kun jo putosi pois. Tein sitten kotiin samanlaisen radan, jotta voin harjoitella, milloin haluan.
Kalle viritti pikkurillin paksuisen vaijerin puolen metrin korkeuteen parin puun väliin.
– Innostuin tosi paljon, kävelin siinä varmaan puoli tuntia joka päivä. Meni pari kuukautta, niin rupesin pysymään siinä aika hyvin. Nyt menee jopa 15 minuuttia, etten putoa kertaakaan.
– Nuorallakävely oli selälle aivan loistojuttu. Vaijerilla selän tukilihakset ja yleensäkin keskivartalo vahvistuvat niin paljon, että minulla ei ole selän kanssa enää minkäännäköisiä ongelmia. Lisäksi tasapaino on tässä harrastuksessa ihan perusasia, joka pitää olla kunnossa.
Kotipihalla on myös rullamäki harjoittelua varten. Kuvakaappaus/YouTube.Kalle Mäkelän kotialbumi/kuvakaappaus Youtube
Paino alas, kunto ylös
Viime talvena Kalle hyppäsi mäistä kolmisen kertaa viikossa, yhteensä noin 150 kertaa. Kesällä hänen on tarkoitus käydä hyppäämässä muovitetuissa mäissä kerran viikossa tai kahdessa.
– Kun kiipeää kymmenen kertaa illassa HS25:een ja HS15:een, niin se on kyllä aikamoinen kuntolenkki. Mutta vähän aikaa harrastettua jalat eivät enää tule kipeiksi – eikä tule kylmä! Lisäksi hapenottokyky paranee ja paino laskee.
Kalle on laihtunut vuodessa noin 12 kiloa.
– Tarkoitus on pudotella vielä siitäkin. Jos kymmenen kiloa saisi pois, niin se olisi tosi hyvä. Yleiskuntoni on noussut huimasti.
Viime talven tavoite, hyppy HS40:sta, ei toteutunut, koska kelit loppuivat kesken. Sen sijaan Kalle treenasi laskemalla isojen mäkien eli HS70:n ja HS100:n alustoja.
– Ne eivät näytä sivusta jyrkiltä, mutta kun laskee, niin sehän menee kuin kaivoon. Siinä vauhti on jo aika kova. Monet hyppääjät sanovat, että alustan laskeminen on vaikeampaa kuin mäestä hyppääminen.
Pelkoa Kalle ei silti ole tuntenut. Lapsuudessa koetut kaatumisetkaan eivät ole enää kummitelleet.
– En pelkää korkeita paikkoja tai vauhtia. Kun saa tekniikan hyvään kuntoon ja varmuutta itselle, niin uskon, että isojen mäkien hyppääminen ei tuota ongelmia. Mutta turvallisuus ennen kaikkea, en halua katkoa luita.
Kalle hyppäsi viime talvena noin 150 kertaa.Kalle Mäkelän kotialbumi
Ei enää postilaatikolle kumarassa
Jos kunto pysyy hyvänä, Kalle aikoo jatkaa mäkihyppyä pitkälle seitsemänkymppiseksi. Tiettävästi vanhin suomalainen veteraanimäkihyppääjä on nykyään 77-vuotias.
– On vähän väärä asenne, että hyppääjän pitäisi olla 15–20-vuotias ja mennä maailmancupiin. Tätä voivat harrastaa isät ja pojat! Jos kilpailuvietti on kova, veteraaneillekin on ihan omat kisat, Kalle sanoo.
– Minä kilpailen toistaiseksi vain itseni kanssa. Tulevaisuudesta ei tietysti tiedä, jos innostus siihen puoleen syttyy.
Mitä Kalle sanoisi niille, jotka ovat jumittuneet kotisohvalle ja ajattelevat, että ei ”tässä iässä” enää mitään uutta opita?
– Sanoisin, että ei muuta kuin itseä niskasta kiinni ja penkistä ylös. Ja jos tähän lajiin haluaa, niin yhteyttä meikäläiseen tai johonkin toiseen veteraanihyppääjään.
Jokaisen pitää aloittaa perusasioista.
– Laittaa kroppa kuntoon, saada ylipainoa pois ja harjoittaa lihasten kimmoisuutta ja vetreyttä. Usein sitä rupeaa tässä iässä olemaan jo vähän jäykänpuoleinen. Lisäksi pitää tehdä tasapainoharjoittelua ja aloittaa tarpeeksi pienistä mäistä.
– Minulla oli vielä viime kesänä niin paljon ongelmia selän kanssa, että aamulla menin postilaatikolle kumarassa. Nyt ei ole minkäänlaista ongelmaa, Kalle sanoo.
