Kaksi rekkaa, linja-auto ja kolme tonnia jäätä – näin konserttilava muuntuu jääbaletin alustaksi

Kaksi rekkaa, linja-auto ja kolme tonnia jäätä – konserttilavasta jääbaletin näyttämöksi 0:18

Huomenna Suomessa päästään ihailemaan ensi kertaa jääbalettiesitystä. Näytöstä ei kuitenkaan järjestetä jäähallissa, vaan Helsingin Kulttuuritalon lavalla.

Erikoinen paikkavalinta on kuitenkin itsestäänselvyys tapahtuman järjestäjille.

– Jääbaletin tarkoitus on, että esitykset tehdään pelkästään teatteri- ja konserttilavoilla, tapahtumajohtaja Mira Andreeva kertoo.

– Ilmapiirin pitäisi olla viihtyisä pienessä paikassa.

Pietarin valtiollinen jääbaletti on kiertänyt esiintymislavoja pian 50 vuotta. Kahden rekan ja linja-auton voimin maailmalla kiertävä ryhmä esittää Suomessa kohtauksia kahdesta tunnetusta baletista: Pähkinänsärkijästä ja Joutsenlammesta.

Jopa 36 esiintyjää samaan aikaan lavalla

Suomen kiertue kattaa Helsingin lisäksi myös Lahden Sibeliustalon sekä Turun Logomon. Kuuden esityksen mittaisen rupeaman valmistelu ei ole kuitenkaan lyhyt projekti, vaan esiintymispaikkoja ja -aikoja on tutkittu ja järjestelty yli vuoden ajan.

Helsingin esitysten lava Kulttuuritalolla on Suomen kiertueen pienin, noin 110 neliömetriä. Lava saikin tiistaina iltapäivällä päälleen reilun kerroksen suojamuovia ja eristyslevyjä, jotta sen päälle saadaan tehtyä 15 senttimetriä paksu jää parhaimmillaan 36 esiintyjää varten. Jään täytyy kestää kolmen päivän ajan, joten sen jäähdytyksestä huolehtii 3,5 kilowatin generaattori.

Eristysmateriaalien lisäksi lavalle tuodaan jäähdytysjärjestelmät ja 3 000 kiloa puhdasta jäämurskaa, joka yhdessä veden kanssa jäädytetään luistelukuntoon. Jään rakentaminen kestää Andreevan mukaan 5-6 tuntia ja purkaminen saman verran. Kahden esityksen jälkeen jää murskataan ja esiintyjät siirtyvät seuraavaan kaupunkiin.

Mutta eikö valtavien jäisten vesimassojen tuominen sisätiloihin aiheuta vesivahingon riskin?

–Tähän asti baletin historiassa, pian 50 vuotta, ei ole koskaan tapahtunut vesivahinkoa. Me olemme aika varovaisia, Andreeva vakuuttaa.

Lue myös:

    Uusimmat