Kainuun käräjäoikeus on tuominnut viisikymppisen miehen rankoista lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista 7 vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.
Lakialoitteessa vaaditaan kovempia rangaistuksia lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista. Katso video!
1:15
Käräjäoikeuden ratkaisu on julistettu suurilta osin salaiseksi. Asiasta laaditun julkisen selosteen perusteella mies pahoinpiteli ja käytti törkeällä tavalla hyväksi kahta lasta, joista toisen hän myös raiskasi. Lisäksi mies tuomittiin kolmannen henkilön pahoinpitelystä.
Rikokset tapahtuivat vuosien 2013-2017 aikana.
MTV Uutiset ei julkaise miehen nimeä tai tarkkaa asuinpaikkaa uhrien suojelemiseksi.
Sitomista ja suukapuloita
Vuosina 2013-2015 mies pakotti lapsen väkivalloin sukupuoliyhteyteen ainakin 30 kertaa. Lapsi oli hyväksikäyttöjen alkaessa 11-vuotias.
Oikeuden mukaan tekojen yhteydessä mies sitoi lapsen käsistä ja jaloista sekä laittoi tälle osalla kerroista suukapulan. Mies myös otti lapsesta kuvia.
Vuoden 2017 kevään ja kesän aikana mies sitoi toisen lapsen, otti tästä valokuvia ja laittoi tämän katsomaan aikuisviihdettä. Näin tapahtui oikeuden mukaan ainakin 6 kertaa. Lapsi oli tekojen aikaan 12-13-vuotias.
Tapauksiin liittyen syyttäjä vaati miehelle rangaistusta kahdesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapidosta sekä yhdestä törkeästä raiskauksesta.
Mies myönsi syytteissä kuvatut teot törkeää raiskausta lukuun ottamatta, mutta katsoi syyllistyneensä korkeintaan kahteen lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja kahteen sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapitoon.
