Kaikki räjähteet poistettu Denverin ampujan asunnosta

Julkaistu 22.07.2012 03:08(Päivitetty 20.08.2012 21:39)

Poliisin mukaan kaikki räjähteet ja ansoitukset on saatu poistettua Denverin elokuvateatteriampumisesta epäillyn miehen asunnosta.

Räjähdeasiantuntijat ovat päässeet sisälle asuntoon. Erään asiantuntijan mukaan asunnossa oli niin paljon räjähdysaineita, että jos ne olisivat räjähtäneet, koko talo olisi voinut tuhoutua.

Auroran poliisipäällikkö Dan Oates kertoi aiemmin, että epäillyn asunnossa oli valtavasti johtoja ja laukaisulankoja sekä astioita täynnä räjähteitä ja nesteitä.

Ansojen purkamiseen käytettiin kauko-ohjattavaa robottia. Poliisin mukaan ansojen tarkoituksena oli tappaa asuntoon tuleva henkilö.

Ampujan asunnon ympäriltä evakuoitiin viisi korttelia pian Batman-elokuvan ensi-illassa sattuneen verilöylyn jälkeen. Poliisin mukaan muut alueen asukkaat voivat palata nyt kotiinsa. Ampujan kotikatu pysyy kuitenkin vielä suljettuna ja asuinkortteli evakuoituna.

Viranomaisten mukaan Yön ritarin paluu -elokuvan ensi-illassa 12 ihmisen surmaamisesta epäiltyä James Holmesia säilytetään tällä hetkellä eristyksessä.

Holmes oli saanut viimeisten neljän kuukauden aikana huomattavan suuren määrän paketteja kotiinsa ja työpaikalleen. Poliisi uskoo, että paketit ovat sisältäneet ammuksia ja tarvikkeita pommin valmistamiseen.

(MTV3–STT–Reuters)

Aselaki liian kuuma peruna USA:n presidenttikisassa

Denverin verilöylyssä surmatut tunnistettu: Yksi uhreista kuusivuotias

Omaisten järkyttävä odotus – tieto surmansa saaneista viipyi jopa 20 tuntia

Auroran poliisipäällikkö: Ampujan kaikki aseet laillisia

Denverin ammunnasta selvinneet kihloihin sairaalassa

Tutut Denverin ampujasta: Yksinäinen susi

Kuoli verilöylyssä – vältti toisen vain niukasti kuukautta aiemmin

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat