Kahden värin piirakka 20.9.01

Leipurina Kaarina Roininen

Pohja:
125 g margariinia
3 dl vehnäjauhoja
1/2 dl sokeria
1/2 tl leivinjauhetta
1/2 dl kermaa tai vettä

Täyte pohjalle:
3-4 dl puolukoita
3/4 dl sokeria
1 rkl perunajauhoja

Täyte pinnalle:
n. 1/2 kg porkkanaa
n. 1/2 dl sokeria
1 rkl perunajauhoja
1/4 tl inkivääriä
1 tl vanilliinisokeria

Voiteluun:
munaa

1. Sekoita pehmeän rasvan joukkoon kuivat aineet käsin.
2. Lisää kerma tai vesi ja sekoita taikina tasaiseksi. Anna taikinan jähmettyä kylmässä sen aikaa kun valmistat täytteet.
3. Survo puolukat sokerin ja perunajauhojen kanssa.
4. Keitä kuorittuja porkkanoita vähässä vedessä noin 15 minuuttia tai kypsennä ne mikrossa ilman vettä täydellä teholla 7-8 minuuttia.
5. Valuta keitinvesi ja soseuta porkkanat. Anna jäähtyä. Lisää sokeri, perunajauhot, inkivääri ja vanilliinisokeri. 6. Ota pieni pala taikinaa erikseen koristeita varten. Kauli lopputaikina jauhoja apuna käyttäen pyöreäksi levyksi ja vuoraa sillä piirakkavuoka ja reunat (halk. 24-26 cm).
7. Levitä pohjalle puolukkatäyte.Nostele porkkanatäyte lusikalla ensin nokareina puolukkatäytteen päälle ja levitä varovasti haarukalla, jotta kerrokset pysyisivät erillisinä. Paina reunat veitsen avulla täytteen päälle ja voitele ne munalla.
8. Kauli koristeeksi jätetty taikina taikina ohueksi levyksi.Ota pienellä koristemuotilla levystä koristeita ja pane ne piirakan reunoille ja keskelle. Voitele koristeet munalla.
9. Paista leivonnaista 200 asteenlämmössä uunin alimmalla ritilätasolla 30-35 minuuttia.

Lue myös:

    Uusimmat