Kahdeksan pankkia reputti stressitestit

Yhteensä kahdeksan pankkia ei selviytynyt eurooppalaispankeille tehdyistä stressitesteistä. Ne tarvitsevat lisää pääomaa. Yhteenlaskettu pääoman tarve on 2,5 miljardia euroa.

Testirajan alle jääneistä pankeista viisi on espanjalaisia, kaksi kreikkalaisia ja yksi itävaltalainen.

Reputtajiin voidaan lukea myös saksalainen Helaba, joka jäi pois testistä. Helaba olisi reputtanut, koska sen omasta pääomasta merkittävän osan muodostaa hybridilaina, jota ei testissä hyväksytä ydinpääomaan.

Euroopan pankkiviranomainen EBA julkisti 90 eurooppalaisen pankin stressitestien tulokset tänään illalla. Suomalainen OP-Pohjola selvisi testeistä.

Läpäiseminen edellytti sitä, että pankin ensisijaisen oman pääoman määrän oli oltava vähintään viisi prosenttia pankin vastuista.

Pankkien kriisinsietokykyä mittaavassa selvityksessä olivat mukana kaikki Euroopan merkittävät pankit 21 maasta.

Kaikki kolme Suomen suurta pankkia eli OP-Pohjola ja pohjoismaisten konserniensa osana Nordea ja Sampo Pankki osallistuivat testeihin. Ne kaikki selviytyivät testeistä.

Viime vuoden kesällä tehdyt stressitestit herättivät paljon keskustelua siitä, etteivät ne antaneet täyttä kuvaa eurooppalaispankkien tilanteesta. Esimerkiksi nykyisen pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) mukaan pankkien viimevuotiset stressitestit epäonnistuivat, kun Irlannin pankkien tila ei tullut ilmi.

Viime vuoden testeissä seitsemän pankkia reputti stressitestin.

Katso Janne Hopsun ja Pauliina Pietilän jutut sekä Tapio Nurmisen raportti Münchenistä (Kymmenen uutiset 15.7.2011)

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat