Tykin kranaatti löytyi omakotitalon pihalta.
Huittisista on löytynyt kranaatti omakotitalon pihalta. Lounais-Suomen poliisin komisario Joonas Tikka kertoo, että räjähde löytyi kaivuutöiden yhteydessä torstaina.
Komisarion mukaan kyse on ruosteisesta sodanaikaisesta räjähteestä, joka on viety sinne todennäköisesti aikoinaan kantamalla.
Tikka sanoo, että räjähde on nyt Puolustusvoimien hallussa. Hänen mukaansa käytäntö on se, että poliisi menee ensin paikalle. Puolustusvoimat tekee arvion siitä, onko kranaatti vaarallinen.
Asiasta kertoi aiemmin Ilta-Sanomat.
Aiemmin tällä viikolla löytyi kranaatti myös kirkosta Hangossa. Riihimäellä löytyi puolestaan venäläinen pommi, jota luultiin aluksi kranaatiksi.
