Kahdeksan asiaa seksiriippuvuudesta

Valitettavasti miltei kaikesta mielihyvää aiheuttavasta voi tulla riippuvaiseksi, myös seksistä. The Times -lehti teki listan seksiriippuvuuteen liittyvistä asioista.

1. Seksiriippuvuus määritellään yleensä pakkomielteiseksi seksin hakemiseksi, hintaan katsomatta. Seksiriippuvuus voi pitää sisällään pakkomielteistä käyttäytymistä niin masturbaation, ihmissuhteiden kuin maksullisen seksinkin suhteen.

2. Seksi nostaa dopamiinin tasoa kehossa, mikä aiheuttaa mielihyvää. Saman tekee esimerkiksi kokaiini.

3. Seksi on neljänneksi yleisin syy velkaantua Britanniassa. Edelle menevät vain huumeet, alkoholi ja pakkomielteinen shoppailu.

4. Monet seksiaddiktit ovat tavallisesti riippuvaisia myös muista asioista. Usein heidän alkoholin- tai huumeidenkäyttönsä pakottaakin heidät hakemaan apua. Hoidettavana olevat seksiaddiktit käyvät läpi 12-askelisen ohjelman.

5. Seksiriippuvuus voi olla osa laajempaa psyykkistä häiriötä, kuten rajatilapersoonaallisuushäiriötä, pakkomielteistä käyttäytymistä tai yleistynyttä ahdistuneisuushäiriötä. Onkin tärkeää, että tällaiset seksiriippuvaiset saisivat oikeanlaista hoitoa myös laajempaan psyykkiseen häiriöönsä.

6. Seksiriippuvuutta tutkinut tohtoriPatrick J. Carnes on kehittänyt Sast-testin, jolla voi testata, onko seksiaddikti. Englanninkielisen testin voi tehdä osoitteessa www.sexhelp.com.

7. Saitko tulokseksi seksiaddikti? Älä hätäänny. Sastin kaltaiset testit ovat rohkaisseet 16 miljoonaa ihmistä nimittämään itseään seksiaddiktiksi pelkästään Yhdysvalloissa.

8. Mikä sitten onkaan outoa? Seksuaaliset poikkeamat heijastavat yhteiskunnan arvoja. Muista, että aikaisemmin esimerkiksi masturbaatiota, homoseksuaalisuutta ja nymfomaniaa on pidetty psyykkisinä tauteina.

Teksti: MTV3/Helmi

Kuvat: Shutterstock

Lähde: The Times

Lue myös:

    Uusimmat