K-Citymarket hyppää mukaan ympärivuorokautiseen ostoskilpaan: Kaksi Helsingin liikettä ovat avoinna yötä päivää – "Vastaamme muuttuneisiin tarpeisiin"
Pääkaupunkiseudun ostosmahdollisuudet laajenevat, kun K-Citymarket Helsinki Easton ja Ruoholahti pitävät ensi viikon maanantaista lähtien ovensa auki ympäri vuorokauden. Jo aiemmin ihmiset ovat voineet tehdä ostoksia kellon ympäri neljässä pääkaupunkiseudun Prismassa.
K-ryhmän tiedotteen mukaan kauppojen vaikutusalueella asuu lähes miljoona pääkaupunkiseutulaista. Ympäri vuorokauden auki olevissa kaupoissa on laajat valikoimat, iso vaikutusalue, helppo saavutettavuus ja hyvät kulkuyhteydet.
– Vastaamme tällä uudistuksella hyvin laajan asiakasjoukon muuttuneisiin tarpeisiin. Asiakkaat vaativat kaupalta yhä joustavampia ratkaisuja, kuten laajempia aukioloaikoja, elämäntapojen muuttuessa yhä hektisemmiksi, K-Citymarket-ketjun johtaja Ari Sääksmäki toteaa.
Ensimmäinen ympäri vuorokauden auki oleva jättimarket oli Kannelmäen Prisma, joka aloitti 24h aukiolon jo maaliskuussa 2017.
Lisäksi HOK-Elannon Prismat Itäkeskuksessa, Keravalla ja Olarissa aloittivat jatkuvan ympärivuorokautisen aukiolon toukokuussa.
Ihmisten aika ei riitä
K-ryhmän tutkimuksen mukaan 36 prosenttia asiakkaista kertoo, että heidän aikansa harvoin tai ei koskaan riitä kaikkeen, mitä he haluaisivat arjessaan tehdä.
– Tulevaisuuden ruokakaupparatkaisut ovat erityisen kiinnostuksemme kohteina ja muitakin uusia asiakkaiden arkea helpottavia ratkaisuja tullaan varmasti näkemään tulevaisuudessa, Ari Sääksmäki kertoo.
Laajentuneiden aukioloaikojen toteutusta on suunniteltu yhteistyössä kauppojen henkilöstöjen kanssa. Yövuoroihin valitaan työntekijät vapaaehtoisuuteen perustuen. Myös kaupan turvallisuuteen yöaikaan on kiinnitetty erityistä huomiota.
Prisman hihnalivestä hitti
Maanantaina HOK-Elanto tiedotti, että joulunalusviikolla kaikki sen kaksitoista Prismaa pitävät ovensa avoinna vuorokauden ympäri.
– Asiakkailla on meidän toiminta-alueellamme toiveita ja tarpeita arjen helpottamiseen muun muassa joustavampien aikataulujen muodossa. Joulun alla nämä tarpeet ovat aiempien kokemustemme mukaan korostuneet, HOK-Elannon Prisma-ketjun johtaja Anu Tuomaala linjaa.
Prisman 24h aukioloaika nousi viimeistään koko kansan puheenaiheeksi, kun vuoden 2017 juhannusaattona nähtiin poikkeuksellinen Sub:lla poikkeuksellinen tv-ohjelma kaupan kassalta.
Se keräsi runsaasti katsojia niin tv:n kuin sosiaalisen mediankin ääreen.
Keväällä uutisoimme, miten kuluttajien ostovoima on kasvussa. Katso uutisjuttu alla:
Uusimmat
-
20:24
15-vuotias tyttö teki ilmoituksen raiskauksesta – teinipojat hirttivät epäillyn metsään Ruotsissa
-
20:08
Entiset maajoukkuekaverit tukevat halvaantunutta Sanni Hakalaa: "Oot maailman vahvin"
-
20:00
Salkkarit-kurkistus julki! Hahmo uhkailee toista: "Pidä mielessä se, mitä tapahtuu"
-
19:44
Asiantuntija: Venäjä voisi estää suomalaisia lähtemästä Venäjältä rajasulun vastatoimena
-
19:30
Sanni Hakala, 26, halvaantui: "Saatan joutua istumaan pyörätuolissa lopun elämääni"
-
19:06
Maria Pettersson ei saanut Journalistiliiton valtuuston luottamusta – tiukan äänestyksen tulos oli 33–32
-
19:04
Aira Samulinin haastattelu vuodelta 2012 – näin tanssilegenda puhui elämästään ja juhli 85-vuotispäiväänsä
-
18:23
Nyt puhuu Krista Kiuru: ei suostu syntipukiksi
-
18:19
Mestis-seurat: ylimääräinen kokous Suomi-kiekon kohuaiheesta
-
18:14
Ulkoministeri Elina Valtonen nosti itärajan esiin Sergei Lavrovin kuullen: "Sanotaanko nyt näin, että kyllä hän siihen reagoi"
-
18:00
Prinsessa Diana ennen julkaisemattomassa kuvassa lehden kannessa – tällainen on tarina otoksen takana
-
17:55
Luksusauto rysäytettiin kyljelleen – brittifutari hurjassa kolarissa
-
17:43
Seitsemänkymppinen nainen synnytti kaksoset
-
17:42
Miten usein kasvot pitäisi pestä? Ihotautilääkärit kertovat peukalosäännön
-
17:39
SM-liigan superlupaus aivan NHL-varausennakkolistan kärkipäässä – suomalaiset mukavasti esillä
-
17:23
Itsenäisyyspäivän mielenosoituksista voi tulla levottomia – "Jotain uutta vielä tulee"
-
17:19
Pohjois-Savon sarjasytyttäjälle vuosien vankeustuomio
-
17:05
Nyt vilahtaa! Tiffany-rakas julkaisi hulvattoman videon Valtteri Bottaksen peppukalenterin kuvauksista
-
16:53
Maailmanmestari joutui "alastonkuvahelvettiin" – nyt avautuu Mariana, 26
-
16:33
Missä on Helsingissä kadonnut Carlo? Poliisi: "Kaikki keinot käytössä"
-
Lataa lisää