Kaupat saattavat rajoittaa ostettavien kahvipakettien määrää tarjouskampanjoiden yhteydessä. Tavallisesti tarjouskahvia saa ostaa esimerkiksi kaksi pakettia taloutta kohden. Jarkko kertoi MTV Uutisille kuitenkin hieman kiertävänsä sääntöä.
– Ostan kahvit tarjouksesta normaalien ruokaostosten lomalla. Sitten vien ostokset autoon, palaan kauppaan ja ostan vielä toisen satsin tarjouskahvia.
Voiko näin todella toimia? Valvovatko kaupat jotenkin asiakkaiden tarjouskahvien ostomääriä? Kysyimme asiaa suomalaisilta kauppaketjuilta.
Mikko Kovalainen S-ryhmän marketkaupasta kertoo ostorajoituksen olevan S-ryhmän kaupoissa kassajärjestelmässä, eli asiakas pystyy ostamaan ostoskerrallaan rajoitetun määrän tuotteita kampanjahinnalla.
– Eli jos asiakas ostaa yhdellä ostokerrallaan 3 kappaletta kampanjatuotteita, jolle on asetettu ostorajoitus 2 kappaletta per talous, maksaa asiakas kolmannesta tuotteesta normaalihinnan.
Rajoituksessa on kuitenkin kyse vain yhdestä ostokerrasta. Kassajärjestelmä ei siis rajoita millään lailla seuraavaa ostokertaa.
Poikkeuksena ovat kuitenkin kaupan sovelluksesta löytyvät kertaluontoiset mobiilikupongit.
Kovalaisen mukaan myymälähenkilökunta pyrkii seuraamaan ostorajoitettujen tuotteiden ostamista.
– Mikäli myymälähenkilökunta havaitsee asiakkaan asioivan eri kassoilla maksamassa ostorajoitettuja tuotteita, tilanteisiin voidaan myös puuttua. Pääsääntöisesti asiakkaamme noudattavat ostorajoituksia hyvin.
K-kaupoissa ei olla isossa kuvassa havaittu niin merkittävää kahvitarjouksien "väärinkäyttöä", että asiaan olisi tarvinnut puuttua.
– Kauppakohtaisia eroja voi kuitenkin olla, ja osassa kauppoja ilmiötä havaitaan varmasti enemmän kuin toisissa. Perusperiaate kuitenkin on, että luotamme asiakkaisiimme ja siihen, että tarjouksien ostorajoja noudatetaan, osto- ja myyntipäällikkö Jani Lehtoranta kertoo MTV Uutisille ja jatkaa:
– Jos kampanjassa on määritelty ostorajaksi esimerkiksi 2 kahvipakettia, seurataan kaupan kassalla, että asiakas ei kerralla osta tuotetta enempää. Sen tarkempaa ohjeistusta emme ole kaupoillemme asiasta tehneet.
Kuten S-ryhmälläkin myös K-kaupoissa poikkeuksen muodostavat henkilökohtaiset etukupongit tai kaupan mobiiliedut. Niitä pystyy ostamaan tarjoushinnalla vain sen määrän, joka bonuskortille on tuotetta ladattu.
Valvontaa kassalla
Lidlin käytännöt ovat samankaltaiset kuin S-ryhmällä ja Keskollakin. Lidlissä tuotteelle voidaan asettaa ostorajoitus, jos se on erittäin suosittu tai tuotteen saatavuus on rajallinen.
– Ostorajoitusta voidaan valvoa teknisesti, jolloin kuitille pystyy ostamaan tuotetta vain ostorajoituksen salliman määrän. Kassalla myös henkilökunta valvoo, että rajoitusta noudatetaan, Lidlin viestinnästä kerrotaan.
Ketjun oman sovelluksen alennuskupongit puolestaan ovat käytettävissä pääsääntöisesti vain kerran, jonka jälkeen kuponki poistuu käytöstä.
Katso myös: Miltä kauppojen halvimmat kahvit maistuvat?
8:13Halpa vs. kallis -makutestissä kauppojen halpiskahvit keväällä 2025.