Jyväskylän "koronalinkotalon" talonmies kuvailee tilaisuutta, jossa joukkoaltistuminen tapahtui – "Pientä tanssia ja liikehdintääkin oli"

Joukkoaltistuminen tapahtui tiloissa, jota vuokraa paikallinen järjestöyhdistys. Yhdistyksen talonmiehen mukaan tapahtumaan osallistui useita lapsiperheitä.

Jyväskylässä 700 hengen karanteeniin johtanut joukkoaltistuminen jäljitettiin tänä vuonna rekisteröidyn uskonnollisen yhteisön, Association du Ministère de Jèsus-Christ pour la Dèlivrance des Nationsin -tilaisuuteen, joka järjestettiin 27. syyskuuta Jyväskylässä seurantalo Valorinteessä.

Tapahtumaan liittyviä positiivisia tuloksia raportoitiin viime viikon aikana 50. 

Valorinteen seurantaloa vuokraavan Keljon järjestöyhdistyksen talonmies Pekka Terho kertoo, että tila on mitoitettu 200 hengelle. Terhon arvion mukaan joukkoaltistumiseen johtaneessa tilaisuudessa oli kerrallaan vain noin 70 henkilöä.  

– Ihmisiä tuli ja meni ja joukossa oli paljon lapsiperheitä. Kyseessä oli hengellinen tilaisuus, johon kuului musiikkia ja hengellistä puhetta. Pientä tanssia ja liikehdintääkin oli, Terho kuvailee.

Terhon mukaan Valorinteen seurantaloa vuokrataan arkisin urheiluseuroille ja urheilutoimintaa varten sekä viikonloppuisin juhlakäyttöön. 

Terhon mukaan tapahtunut joukkoaltistuminen on aiheuttanut jonkin verran yhteydenottoja.

– Osa on perunut ja osa kysellyt tilanteesta. Olemme kyllä puhdistaneet paikkoja ja desinfioineet. Mitään negatiivista palautetta ei ole tullut.

Terhon mukaan joukkoaltistuminen seurantalolla tuli ikävänä yllätyksenä.

– Kyllä se yllätyksenä tuli, että tällaista sattuu täällä. Onhan se ikävää, enkä soisi vastaavaa kenellekkään.

Lue myös:

    Uusimmat