Fitnesskisojen MM-karsintoihin valmistautuva Jutta Gustafsberg aloitti tiukan dieetin, mutta kertoo blogissaan, ettei kaikki ole sujunut kuin rasvattu.
– Täytyy todeta, että on ollut hieman starttiongelmaa. Ei missään nimessä sen suhteen, että päässä heittäisi, vaan kaiken suunnittelemisen suhteen. Olen sellainen söhelö, että kiire tulee aina, kaikkialla ja joka paikassa! Nyt eväät täytyisi olla purkitettuina valmiiksi aina koko päivän ajalle kun kotoa poistuu, Jutta kirjoittaa.
Myös riittävän nesteytyksen muistaminen on tuottanut ongelmia.
– Nälkä on vaivannut ajoittain, mutta suurin juttu on veden juominen. Jotenkin sitä tulee aina juotua liian vähän, mutta dieetillä minimi 3 litran määrästä on huolehdittava. Tämä taas aiheuttaa oudokseltaan muutaman kerran yössä vessassa ramppaamista, mutta tämä kuuluu dieetin miinus puoliin.
Jutan treeniohjelmaan kuuluu kuusi kuntosaliharjoitusta viikossa ja tiukka ruokavalio. Dieettiä on muutettu aiemmasta, jonka avulla Jutta treenasi body fitnessin EM-kisoihin saalinaan kuudes sija. Tällä kertaa ruokavaliossa on enemmän rasvaa. Harjoittelu sisältää puolestaan edellistä kertaa enemmän aerobista treeniä.
Lähde: GoJuttaGo-blogi
(MTV3)