Jussi Kivimäki sai tietää sairastavansa Parkinsonin tautia kymmenisen vuotta sitten. Vuoden kestäneen etsinnän jälkeen löytynyt oikea diagnoosi pakotti entisen työmyyrän ja urheiluhullun hidastamaan vauhtiaan reilusti, mutta alkujärkytyksen jälkeen elämään löytyi uutta sisältöä.
Jussi Kivimäki kertoo olleensa "entisessä elämässään" kova juoksija. Pitkät lenkit vaihtuivat kuitenkin pahan nivuskivun takia juoksemiseksi lääkäriltä toiselle.
– Kuvittelin, että kyseessä oli urheiluvamma, joten hain ensin apua hierojien vastaanotoilla. Oireet kuitenkin pahenivat pahenemistaan ja hierojat vaihtuivat urheilulääkäreihin ja fysiatreihin, Kivimäki sanoo.
Hän yritti hoidattaa itseään useilla eri lääkäreillä, mutta vasta vuoden kuluttua ensi oireiden alkamisesta hän tuli menneeksi neurologin vastaanotolle – lääketieteellisesti kouluttamattoman työtoverinsa kannustamana.
Tätä ennen hän ehti käydä läpi lukuisia täysin turhia toimenpiteitä ja maksaa niistä tuhansia euroja. Hänelle tehtiin muun muassa nisvustyräleikkaus, vaikka hänellä ei koskaan mitään tyrää ollutkaan. Lonkkaleikkaukseen hän ei sentään joutunut, vaikka sitäkin hänelle suositeltiin.
Diagnoosi pysäytti
Ennen Parkinson-diagnoosia Kivimäki ei tiennyt sairaudesta käytännössä mitään. Tieto parantumattomasta sairaudesta oli sokki, ja siitä selviämiseen kului Kivimäeltä muutama kuukausi. Mutta kun lääkitys saatiin kohdalleen, hän tunsi taas olevansa täynnä virtaa.
– Lääkitys taltutti oireet, ja olin intoa täynnä. Tein täysillä töitä, vaikka tunsinkin itseni väsyneeksi. Mainitsin tästä väsymyksestä lääkärilleni, joka viisaana miehenä kirjoitti minulle välittömästi pari kuukautta sairauslomaa ja ilmoitti, että se on loppu nyt. Siis mikä on loppu, kysyin minä, mihin hän vastasi, että työnteko minun kohdallani.
