Jussi-ehdokkaat julki – kaksi elokuvaa ylitse muiden

Jussi-ehdokkaat vuoden 2013 kotimaisista elokuvista on valittu. Katso, ketkä kisaavat pysteistä tänä vuonna!

Syitä juhlaan on monta. Viime vuonna oli ennätyksellinen määrä kotimaisia ensi-iltoja, peräti 38. Eurooppalaisella tasolla kotimaisten elokuvien katsojamäärä on korkea, siinä päästiin reiluun 23%:iin. Yhä uusia kunnianhimoisia suomalaisen elokuvan tekijöitä on noussut esiin.

Vuoden 2013 elokuvista eniten ehdokkuuksia saivat Betoniyö ja 8-pallo, jotka molemmat saivat 10 ehdokkuutta. Muut ehdokkuuksia saaneet elokuvat ovat: Kerron sinulle kaiken (4), Leijonasydän (4), Oppipoika (3), Isänmaallinen mies (2), Kaappari (2), Laulu koti-ikävästä (2), Silmäterä (2), Tumman veden päällä (2), 21 tapaa pilata avioliitto (1), Alaska highway (1), Kaikella rakkaudella (1), Kekkonen tulee! (1), Rölli ja kultainen avain (1) ja Soundbreaker (1). Myös tänä vuonna parhaan elokuvan ehdokkaita valittiin viisi.

Lopulliset Jussi-voittajat valitsee Filmiaura ry:n jäsenistö suljetulla lippuäänestyksellä. Jussi-voittajat julkistetaan Jussi-juhlassa, joka nähdään suorana lähetyksenä Kaapelitehtaalta, MTV3-kanavalla sunnuntaina 2.2. klo 19.30-22.00. Lähetyksen juontaa Mikko Leppilampi. Illan artistivieraina nähdään mm. Jenni Vartiainen sekä Eva ja Manu.

Alla kaikki ehdokkaat kategorioittain.:

PARAS ELOKUVA

8-pallo – Marko Antila, Tero Kaukomaa,

Betoniyö – Misha Jaari, Mark Lwoff

Kerron sinulle kaiken – Liisa Penttilä-Asikainen

Leijonasydän – Aleksi Bardy

Tumman veden päällä – Jukka Helle , Markus Selin

OHJAUS


Pirjo Honkasalo – Betoniyö

Dome Karukoski – Leijonasydän

Aku Louhimies – 8-pallo

NAISPÄÄOSA


Jessica Grabowsky – 8-pallo

Leea Klemola – Kerron sinulle kaiken

Armi Toivanen – 21 tapaa pilata avioliitto

MIESPÄÄOSA

Eero Aho – 8-pallo

Peter Franzén – Kerron sinulle kaiken

Martti Suosalo – Isänmaallinen mies

NAISSIVUOSA


Anneli Karppinen – Betoniyö

Matleena Kuusniemi– Tumman veden päällä

Amanda Ooms – Oppipoika

MIESSIVUOSA


Pirkka-Pekka Petelius – 8-pallo

Jasper Pääkkönen – Leijonasydän

Jari Virman – Betoniyö

KÄSIKIRJOITUS

Simo Halinen – Kerron sinulle kaiken

Pirkko Saisio, Pirjo Honkasalo – Betoniyö

Heikki Vuento, Auli Mantila, Matti Ijäs, J-P Passi – Kaikella rakkaudella

KUVAUS


Peter Flinckenberg F.S.C. – Betoniyö

Robert Nordström – Oppipoika

Konsta Sohlberg – Kekkonen tulee!

MUSIIKKI


Lau Nau – Silmäterä

Månskensorkestern, Olli Tuomainen – Laulu koti-ikävästä

Allu Tuppurainen, Pessi Levanto – Rölli ja kultainen avain

ÄÄNISUUNNITTELU

Jan Alvermark – Betoniyö

Micke Nyström – Silmäterä

Kirka Sainio – 8-pallo

LEIKKAUS

Samu Heikkilä – 8-pallo

Niels Pagh Andersen – Betoniyö

Harri Ylönen – Leijonasydän

LAVASTUS

Petri Neuvonen – 8-pallo

Pirjo Rossi – Kaappari

Pentti Valkeasuo – Betoniyö

PUKUSUUNNITTELU

Riitta Peteri – Oppipoika

Saija Siekkinen – Betoniyö

Anne-Maria Ylitapio – 8-pallo

MASKEERAUSSUUNNITTELU

Mari Vaalasranta – 8-pallo

Riikka Virtanen – Kaappari

Riikka Virtanen – Isänmaallinen mies

DOKUMENTTIELOKUVA


Alaska highway – Aleksi Salmenperä

Laulu koti-ikävästä – Mika Ronkainen

Soundbreaker – Kimmo Koskela

Jussi-patsaat vuoden parhaille pitkille kotimaisille elokuville jakaa elokuva-alan ammattilaisten yhdistys Filmiaura ry. Ensimmäiset Jussit jaettiin 16.11.1944. Vuonna 1944 perustettu Jussi-palkinto on tiettävästi Euroopan vanhin elokuvapalkinto.

Jussi-ehdokkaat nimeää asiantuntijaraati, jossa olivat tällä kertaa mukana seuraavat palkintokategorioiden edustajat: tuottaja Lasse Saarinen, ohjaaja Antti J. Jokinen, käsikirjoittaja Teemu Nikki, näyttelijät Ville Virtanen ja Kaarina Hazard, musiikintekijä Markus Koskinen, pukusuunnittelija Tiina Wilén, lavastaja Kari Kankaanpää, kuvaaja Jani Kumpulainen, leikkaaja Riitta Poikselkä, äänisuunnittelija Pasi Peni, elokuvakriitikko Tuomas Riskala sekä Filmiauran hallituksesta Mika Siltala (pj), Manna Katajisto (vpj), Sini Jääskeläinen (sihteeri), Matti Paunio, Kalle Kinnunen, Riina Liukkonen ja Toni Lähteinen. Lisäksi Leila Mäkynen konsultoi raatia ja hallitusta maskeeraussuunnittelijan näkökulmasta, mutta ei osallistunut raadin valintoihin.

Nyt sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, mikä on vuoden 2013 paras kotimainen elokuva. Osallistu Jussi-gaalan yleisöäänestykseen: Jussi-gaalan sivut

(MTV VIIHDE)

Lue myös:

    Uusimmat