Uutuuskirjassa avataan Suomen kuningattarien kiehtovia elämäntarinoita, joihin kuului rikkauksia, mutta myös juonittelua, uhrauksia ja tragedioita.
Saduissa prinsessojen tarinat päättyvät siihen, kun he avioituivat prinssinsä kanssa. Tosielämässä se oli vasta kaiken alku, kirjoittaa kuninkaallisten historiaan erikoistunut tietokirjailija Satu Jaatinen uutuusteoksessaan Suomen kuningattaret – Hovielämän ja valtaliittojen vuosisadat (Otava).
Suomella on ollut yhteensä 31 kuningatarta ja keisarinnaa 1300-luvulta 1900-luvun alkuun, mutta usein heidän tarinansa jäävät mieshallitsijoiden varjoon.
Ensimmäinen kuningatar: Blanka
Ensimmäisen kuningattarensa Suomi sai vuonna 1335, kun Namurin kreivin tyttärestä Blankasta tuli Ruotsin, Norjan ja Suomen kuningatar. Suomi oli liitetty Ruotsin alueisiin vain 12 vuotta aiemmin.
Belgialainen Blanka oli vasta 14-vuotias avioituessaan kuningas Maunu Eerikinpojan kanssa, joka hänkin oli vasta 19-vuotias.
Blanka ei puhunut ruotsia eikä tuntenut hovin tapoja, joten hänen hovineidokseen nimitettiin Pyhä Birgitta, kolmekymppinen suojeluspyhimys, joka käytti hengellistä valtaa hovin kulisseissa.
Jaatinen esitteleekin kirjassaan hallitsijanaisten lisäksi muita vaikutusvaltaisia naisia. Hovineidot tunsivat kuningasparin intiimimmätkin yksityisasiat.
Taiteilija Albert Edelfeltin näkemys kuningatar Blankasta poikansa Haakonin kanssa.
Pyhä Birgitta oli vaikutusvallassaan omalla tasollaan, sillä hän oli myös hengellinen johtaja ja luostarijärjestön perustaja. Hänen tehtävänsä oli opastaa nuorta kuningatarta, mutta vuosien saatossa heidän välinsä rikkoutuivat.
Jaatisen mukaan Birgittaa ärsytti kuninkaan yritykset ottaa maita pois kirkolta sekä Maunun ja Blankan hovin ylenpalttinen elämäntapa. Hengellinen Birgitta ei ylipäänsä hyväksynyt kuninkaan elämäntyyliä.
– Maunun uskottiin elävän homoseksuaalisessa suhteessa suosikkinsa, Suomen herttuaksi nimittämänsä Pentti Algotinpojan kanssa.
Rakkaudettomat liitot
Avioliiton ulkopuoliset suhteet eivät olleet hallitsijoiden keskuudessa ollenkaan poikkeuksellisia. Korkea-arvoiset liitot harvoin perustuivat rakkauteen.
– Kuninkaallisten aviopuolisoiden ei oletettu rakastavan toisiaan, vaan heidän toivottiin lähinnä tulevan toimeen keskenään ja saavan aikaiseksi jälkikasvua, Jaatinen kirjoittaa.
– Hallitsijapareilla oli lähtökohtaisesti palatseissa omat makuukamarinsa, omat palvelijansa ja omat yhteisönsä, ja parit tapasivat toisiaan lähinnä vain ruokailujen, illanviettojen ja juhlallisuuksien yhteydessä. Mikäli heillä oli viileät välit toisiinsa, he saattoivat asua täysin eri linnoissa ja kaupungeissa.
Toki joukossa on myös poikkeuksia, kuten kuningas Sigismund ja kuningatar Anna, jotka harvinaisesti jopa nukkuivat yhdessä ja osallistuivat yhdessä lastensa kasvatukseen 1500-luvun lopulla.
Avioerot puolestaan olivat hyvin poikkeuksellisia ja monimutkaisia, joten halutessaan eroon vaimostaan kuninkaat saattoivat lähettää hänet luostariin.
Se oli myös prinsessojen kohtalo, jos he jostain syystä eivät päätyneet avioon. Vain kaikista rikkaimmat prinsessat elivät itsenäisesti hovissaan.
Kuningattaret käyttivät myös valtaa
Läheskään kaikki kuningattaret eivät tyytyneet pelkkiin edustustehtäviin, vaan halusivat myös itse valtaa.
Jaatisen mukaan naisten asema oli vahvimmillaan heidän ollessaan leskiä, sillä silloin he saivat täysin vapaasti määrätä omaisuudestaan. Jos miehellä ei ollut lapsia, vaimo peri kaiken.
– Tätä reittiä naisista saattoi tulla hyvinkin varakkaita, omasta elämästään ja omaisuudestaan päättäviä ihmisiä.
Vaikutusvaltainen kuningatar Margareeta
1300–1400-luvuilla naisten omaisuus oli lähinnä tekstiilejä, mutta toista maata oli Tanskan prinsessa Margareeta.
Kun Margareeta oli 22-vuotias, hänen isänsä, Tanskan kuningas Valdemar kuoli. Margareeta ohitti siskonpoikansa ja julisti oman poikansa Olavin kuninkaaksi.
Koska Olavi oli vasta 5-vuotias, Margareetasta tuli Tanskan kuningatar.
Kun myös Margareetan puoliso, Norjan kuningas Haakon menehtyi vuonna 1380, nousi Olavi-poika myös Norjan hallitsijaksi, mutta vain nimellisesti. Todellinen hallitsija oli Margareeta.
– Margareeta oli Pohjoismaiden siihenastisen historian vaikutusvaltaisin nainen, joka omisti maata, linnoja, kartanoita ja koruja.
Satu Jaatinen on turkulainen kuninkaallisten historiaan perehtynyt tietokirjalija.Jonne Räsänen / Otava
Olavi ei koskaan saanut valtakuntaansa, sillä hän menehtyi äkillisesti 16-vuotiaana.
Margareeta puolestaan janosi lisää valtaa ja halusi myös Ruotsin hallitsijaksi. Lopulta se onnistuikin verisen Falköpingin taistelun jälkeen helmikuussa 1389.
Ruotsin laki tunnusti ainoastaan miespuolisen hallitsijan, mutta tämä saatiin kierrettyä julistamalla Margareetan adoptoima alaikäinen Eerik Pommerilainen kuninkaaksi. Todellinen valta pysyi kasvattiäidillä, jota alettiin kutsua arvonimellä Margareeta I.
– Margareetalla oli nyt käsissään Tanskan, Norjan ja Ruotsin ylin valta.
Margareta oli aikansa vaikutusvaltaisimpia naisia: hänen käsistään syntyi myös Kalmarin unioni, eli Tanskan, Norjan ja Ruotsin kuningaskuntien yhdistyminen.
Ei itsemääräämisoikeutta
Vaikka nämä naiset olivat aikanaan yhteiskuntansa huipulla, ei heillä ollut valtaa omaan talouteensa, ruumiiseensa tai henkilökohtaisiin päätöksiin nykynaisten tapaan, Jaatinen muistuttaa kirjassaan.
– Heidän avioliittonsa palvelivat vanhaa kotimaata ja synnytyksensä uutta kotimaata, ja heidän ensisijainen tehtävänsä oli toimia valtaliittojen varmistajana ja liimana eri valtakuntien välillä sekä synnyttää – ennen kaikkea poikalapsia, perijöitä, niin monta lasta kuin vain mahdollista.
Kuningattaria saattoi kuolla synnytykseen ja lapsivuodekuumeeseen jopa tavallisia naisia enemmän, koska heidän odotettiin synnyttävän useasti, Jaatinen kertoo.
– Raskaudet ja synnytykset olivat Euroopan prinsessojen ja kuningattarien hengenvaarallisimpia hetkiä. Toimivaa kivunlievitystä ei vielä ollut saatavilla, eikä verenvuotojen, vaikeassa asennossa olleiden sikiöiden tai tulehdusten kohdalla voitu tehdä juuri mitään. Asiansa osaavia lääkäreitäkin oli harvassa.
Kihlaukset jopa alle 10-vuotiaina
Kuninkaallisissa liitoissa oli usein myös suuria ikäeroja, mitkä olivat tuohon aikaan tavallisia.
Kihlauksesta saatettiin sopia tytön ollessa alle 10-vuotias. Tytöt jäivät kuitenkin usein vielä koteihinsa kihlaussopimuksen jälkeen, ja avioliitto solmittiin myöhemmin, joskin usein nekin nykymittakaavalla hyvin nuorena.
– Se, että kuninkaalliset lapset kihlattiin hyvin nuorina, oli myös vanhempien tapa välittää lapsestaan. Tarkoittihan avioliitto kotia ja siten turvattua tulevaisuutta.
Uusi elämä kaukana kotoa
Nuoret tytöt joutuivat usein jättämään taakseen koko perheensä ja muuttamaan uuteen kotimaahan, jonka kieltä he eivät välttämättä osanneet.
Kielimuurin takia tytöt saattoivat ottaa mukaansa omia hovineitojaan, mutta heidät usein pyrittiin vaihtamaan uudessa kotimaassa, koska vieraasta maasta tulleita neitoja pelättiin vakoojiksi.
Kirjassa kerrotaan, kuinka 1400-luvun alussa vasta 12-vuotias prinsessa Filippa lähetettiin Englannista kuukauden laivamatkalle tulevan aviomiehensä, 24-vuotiaan Erik Pommerilaisen luokse.
– Filippalla ei todennäköisesti ollut mitään tietoa siitä, miltä hänen aviopuolisonsa näytti, koska muotokuvat olivat vielä tuohon aikaan hyvin harvinaisia. Ei hän toisaalta tiennyt myöskään tulevan valtakuntansa tarkkaa laajuutta. Hän tiesi ainoastaan, että edessä oli pitkä itään suuntautuva merimatka.
– Filippaa tulevaisuus on varmasti jännittänyt ja jopa pelottanut, mutta toisaalta tuon ajan katsantokannan mukaan hän oli turvassa, koska hänellä oli edessään tulevaisuus suuren valtakunnan kuningattarena.
Huomenlahjaksi Porin kaupunki
Aatelisneidoilla ei ollut juurikaan sananvaltaa omiin liittoihinsa. Muun muassa 1500-luvun lopulla 16-vuotias Gunilla Juhanantytär ei ollut innoissaan lähes viisikymppisen Juhana III:n kosiotoiveista.
– Juhana sai Gunillalta yhtä kylmän vastaanoton. Gunilla oli jo kihloissa, ja hänen kieltäytyessään kuninkaan kosinnasta Juhanan kerrotaan suuttuneen niin, että hän löi Gunillaa hansikkailla kasvoihin.
– Kuninkaan suuttumisesta säikähtäneet Gunillan sukulaiset purkivat kihlauksen pikavauhtia, ja Gunillan uusi, myöntyväinen vastaus lähetettiin nopeasti kuninkaalle.
Suomen herttuana toiminut Juhana antoi uudelle, nuorelle vaimolleen huomenlahjaksi Porin kaupungin, jonka oli perustanut vuonna 1558.
Aviollisia ongelmia
Kuningattaren tärkein tehtävä oli synnyttää perillisiä, mutta toisinaan perillisten alkuunpanokin oli hankalaa, kuten kävi Sofia Magdalenalle ja Ruotsin Kustaa III:lle 1760-luvulla.
Aviomies ei nimittäin ollut ollenkaan kiinnostunut vaimostaan, eikä pari ollut kertaakaan onnistunut yhdynnässä viidenkään vuoden jälkeen.
– Asia tiedettiin, koska vaikka palatsit pitivät tavallisen kansan erossa kuninkaallisista, kuninkaallisella perheellä ei ollut kaikissa asioissa yksityisyyttä.
– Kuningattarien kuukautiskierrot olivat tarkasti vaatteista ja lakanoista vastanneiden kamaripalvelijoiden tiedossa, ja koska hallitsijapareilla ei ollut yhteisiä makuuhuoneita, oli hyvin tarkasti tiedossa, kävelikö kuningas palatsin käytäviä pitkin kuningattaren makuuhuoneeseen viikoittain, kuukausittain tai ei lainkaan.
Sofia Magdalena kärsi liitossaan vuosien yksinäisyydestä.
Kuningasparille lapsettomuus oli vaivaannuttavaa, joten Kustaa pyysi avukseen suomalaissyntyisen kreivi Adolf Munckin, joka oli hovin tallimestari ja kuningattaren hovineidon rakastaja.
Kustaa kertoi Munckille yrittävänsä yhdyntää vaimonsa kanssa, ja halusi Munckin auttavan häntä – ihan käytännönkin tasolla.
– Munckille oli annettu lupa yhdyntäyrityksen aikana tulla tarvittaessa opastamaan ja koskemaan kuningaspariin fyysisesti. Pienen odotuksen jälkeen Munck tuli kuninkaan pyynnöstä auttamaan paria kuninkaan huudettua, ettei hän "löydä reikää!".
Vaikeuksien jälkeen kuningaspari sai lopulta kaksi poikaa, joista toinen kuoli puolivuotiaana. Kuningas syytti kuolemasta vaimoaan Sofia Magdalenaa, mikä jäädytti parin välit lopullisesti.
Suomen kuningatar ja kuningas jäivät ilman kruunujaan
Suomen kuningattaret olivat usein saksalaissyntyisiä, mutta on joukossa myös Suomessa syntynyt Kristiina Abrahamintytär, Ruotsin kuningas Kaarle VIII:n rakastajatar.
– Suhde oli herättänyt ruotsalaisissa pahennusta, eikä tilannetta helpottanut se, että juuri ennen kuolemaansa vuonna 1470 Kaarle, tuolloin 70-vuotiaana, avioitui 38-vuotiaan Kristiinan kanssa.
– Ruotsi sai näin kahden viikon ajaksi ensimmäisen ja ainoan suomalaissyntyisen kuningattarensa, Jaatinen kirjoittaa.
Lähimpänä täysin omaa Suomen kuningatarta oltiin vuonna 1918 alussa, kun Hessenin maakreivistä Friedrich Karlista piti tulla itsenäisen Suomen kuningas.
Hänelle ja tulevalle kuningattarelle Margaretalle oli suunniteltu kaikki valmiiksi; virka-asunto Eiran Villa Hjeltistä, kuningattaren makuuhuoneeseen kalevalaisuutta korostava kalusto ja kuninkaalle Lapin kullasta valmistettu kruunu.
Kuningasparia ei kuitenkaan koskaan ehditty kruunata, kun Saksan keisarikunta ja sotamenestys kaatuivat, ja kuninkaan katsottiin uhkaavan Suomen itsenäistymistä. Kuningas ilmoitti luopuvansa kruunustaan, jota hän ei koskaan ehtinyt saadakaan.
Sen jälkeen Suomi päätettiin julistaa tasavallaksi, eikä Suomi enää nähnyt kuningattaria.
Jokaisen tarina on erilainen
Suomen kuningattaret kertoo jokaisen Suomen 31 kuningattaren ja keisarinnan tarinan kronologisessa järjestyksessä hallitsijasta ja heidän puolisoistaan seuraavaan, sekä antaa kurkistuksen aikalaistensa elämäntapoihin, naisten asemaan ja hovien kulisseihin.
Kustantajan mukaan näiden naisten tarinat on koottu ensimmäistä kertaa yksiin kansiin.
Vaikka yhteiskunnallisesti naisen asema, jopa kuningattarien, oli heikko, tuovat tarinat kasvot naisille, joilla on ollut suurta merkitystä myös Suomen historiassa.
Jokaisen tytön ja naisen tarina on erilainen.
– Heidän kohtalonsa olivat moninaisia, paljon kiehtovampia kuin prinssiään odottavan prinsessan tarinat, toteaa myös Jaatinen itsekin.