USA 2008. Ohjaus: Doug Liman. Käsikirjoitus: David S. Goyer, Jim Uhls ja Simon Kinberg – Steven Gouldin romaanista. Tuotanto: Lucas Foster, Simon Kinberg, Stacy Maes, Jay Sanders. Kuvaus: Barry Peterson. Leikkaus: Saar Klein, Dean Zimmerman, Don Zimmerman. Musiikki: John Powell. Pääosissa: Hayden Christensen, Rachel Bilson, Samuel L. Jackson, Jamie Bell, Diane Lane, Michael Rooker. Kesto: 90 min.
Teleportaatiolla tarkoitetaan nopeaa, hyppäyksenomaista siirtymistä paikasta toiseen. Ilmiössä ihminen tai esine katoaa äkillisesti yhdestä tilasta pulpahtaakseen esiin saman tien jossain muualla. Tästä kiehtovasta ideasta on tehty Doug Limanin uuden toimintaseikkailun Jumperin (2008) avainidea.
Jumperin päähenkilö David Rice on hyppääjä, joka kykenee teleporttaamaan vaikka maapallon ympäri tai sinetöityyn pankkiholviin. Outo geneettinen poikkeavuus selviää pojalle teini-iässä, kun heikkoihin jäihin vajoaminen sinkoaa ällistyneen koulukiusatun keskelle kotikaupungin kirjastoa.
Elokuvan prologin jälkeen päästään nykyhetkeen, Davidin (Hayden Christensen) glamoröösiin arkeen ison rahan ja maailmanmatkailun äärellä. Onneen ei silti noin vain harpata, huomaa teleporttaaja, jota askarruttaa paitsi herkkä ensirakkaus (Rachel Bilson) myös lapsuudessa lätkimään lähtenyt äitikulta (Diane Lane). Päänvaivaa aiheuttaa myös salaperäinen saalistaja, Davidia ja muita hänen kaltaisiaan lahtaava Roland (blondattu Samuel L. Jackson) tappajineen. Hyppääjien ja heitä likvidoimaan pyrkivien "paladiinien" välinen taisto ei taukoa koskaan, tietää loikkarikollega Griffin (Jamie Bell).
Jumper on hengästyttävän energiseksi tarkoitettu toimintapaketti, joka ei muutamasta hyvästä hetkestä huolimatta kykene lunastamaan sille asetettuja odotuksia. Lähtökohta on ollut mitä parhain, sillä ohjaajan puikkoihin on asettunut lahjakas jenkki Doug Liman. Newyorkilaisohjaaja, jonka varhaistuotannosta erottuvat lupaavat Swingers (1996) ja Go (1999), löi itsensä läpi viimeistään Jason Bourne -sarjan avaustrillerillä Medusan verkko (2002). Robert Ludlum -filmatisointi herätti huomiota kineettisellä oivaltavuudellaan – toimintakohtausten tavanomaista freneettisemmällä, hengästyttävällä leikkauksella.
On ilmiselvää, miksi ohjaaja kiinnostui juuri Jumperista. Limanille leimallinen "löysät pois" -tyyli sopii teleporttaukseen kuin nenä päähän, eikä villin visualistin tarvitse kärsiä ideapulasta. Rajana voi olla vain taivas – tai surkea käsikirjoitus. Juuri tähän epäkohtaan elokuva kompastuu.
Jumper on yhtä ja samaa asiaa merkityksettömästi jauhava toimintapötkö, josta on ensimmäisen vartin jälkeen vaikea innostua. Sen verran sieluttomasta tekeleestä on kysymys. Alkujakson ihastuttavat lapsinäyttelijät Max Thieriot ja Silta salaiseen maahan -elokuvasta (2007) tuttu AnnaSophia Robb puhaltavat päähenkilöihin lämpöä ja sydäntä, jota heidän varttuneemmat vastineensa eivät tavoita hetkeksikään.
Hayden Christensenin (Star Wars Episodi II:n ja III:n Anakin Skywalker) löysä pintaliitäjä on harvinaisen viileä ja vastenmielinen ilmestys. Rachel Bilsonin kohdalla on vaikea puhua edes roolista – niin ulkokohtaiseksi ja tarpeettomaksi se kokonaisuuden kannalta jää. Ainoastaan Jamie Bellin (Billy Elliot, 2000; Hallam Foe, 2008) kulmikas Griffin estää katsojaa luisumasta totaaliseen katatoniaan.
Plussana todettakoon, että Jumper kestää ainoastaan puolitoista tuntia. Aika tuhlataan maantieteellisten superloikkien ja paladiinikamppailujen innottomaan vuorotteluun, minkä johdosta itse taustatarina jää aikamoiseksi arvoitukseksi. Miksi hyppääjiä vainotaan? Keitä ovat paladiinit? Entä mikä rooli Davidin äidillä on kaikessa tässä? Jumper heittää ilmaan tukun kysymyksiä kykenemättä vastaamaan niistä yhteenkään.
Teksti: Outi Heiskanen