Juhlissa olleella todettiin koronatartunta Helsingissä, koko 60 hengen seurue mahdollisesti altistunut – lääkärijohtaja kertoo, miksei tapauksesta tiedotettu erikseen

Tutkijalta rajua kritiikkiä Suomen koronatoimien hitaudesta – näin STM puolustautuu 10:27
Tutkijalta rajua kritiikkiä Suomen koronatoimien hitaudesta – näin STM puolustautuu

Yksityisissä juhlissa Helsingissä olleella todettiin juhlien jälkeen koronatartunta. Lääkärin mukaan juhlassa altistuneita on jäljitetty ja asetettu karanteeniin. Muilla juhlissa olleilla ei ole toistaiseksi todettu koronaa.

Helsingin kaupungin terveysasemien johtajalääkäri Timo Lukkarinen kertoo, että reilu viikko sitten pidettyjen juhlien koronatartunnasta ei tiedotettu yksityisyyden suojan takia.

– Täytyy aina pohtia, missä yksityisyyden raja menee ja onko sillä niin suurta yhteiskunnallista merkitystä, että tällaisista tapauksista kerrotaan. Koronatartunta on herkkä aihe, joka syyllistää tai leimaa ihmisiä, joten emme lähde kaikista tapauksista kertomaan. Esimerkiksi koulujen kohdalla asia on eri, sillä sen kertominen, missä luokassa tartunta on ollut, saattaa rauhoittaa vanhempia.

Lukkarinen sanoo, että juhlissa olleen tartunta näkyy THL:n tilastoissa. Hän ei kerro tarkemmin, missä sairaanhoitopiirissä kyseinen tartunta on lopulta todettu.

Juhlissa mukana olleisiin on oltu yhteydessä.

– Aloitimme tartunnan jäljityksen ja arvioimme ketkä ovat altistuneet, ja heitä on asetettu edelleen karanteeniin. Mahdollisesti noin 60 henkilöä on altistunut. Kun heille soitetaan, mahdollinen altistuminen arvioidaan vielä uudestaan.

Lukkarinen sanoi maanantaina iltapäivällä, ettei hänen tietoonsa siinä vaiheessa ole tullut, että kukaan muu juhlissa olleista olisi saanut tartuntaa. Kaikkia juhlissa olleita ei ole testattu, vaan vain ne, joilla on ollut oireita.



Lue myös:

    Uusimmat