Perinteiset lavatanssit ovat juhannuksen suosikki. Mäntsälän lavan vastaava Petteri Torvi kertoo, kuinka tanssilavoilla käyttäydytään.
Lavatanssit kuuluvat suomalaiseen juhannusperinteeseen. Nykyään parketeilla pyörii yhä enemmän nuorta väkeä. Yksi heistä on 38-vuotias Lauri, joka viettää juhannuksensa pääkaupunkiseudun lavatansseissa. Maaseutujuhannus sai jäädä, kun tanssilattialla oli tulla nyrkistä.
– Hain mimmiä tanssimaan ja kaikki oli hyvin, kunnes tytön poikaystävä tuli viereen ja alkoi hiiltyä. Jouduin jäähdyttelemään kaveria ja poistuin lopulta paikalta, Lauri muistelee.
Huonot muistot eivät ole saaneet Lauria pois tanssilavoilta. Kaupunki vetää tosin maaseutua pidemmän korren. Syykin on selvä.

– Kaupungissa on käynyt parempi flaksi, mies myhäilee.
Aloittelija voi mennä tanssikurssille
Suomen suurimpiin tanssilavoihin kuuluvan Mäntsälän lavan vastaava Petteri Torvi kertoo, että lavatanssit ovat olleet jo pitkään kasvava trendi nuorten keskuudessa. Huono käytös, kuten liika juopuminen, eivät tanssilavoille kuulu. Sosiaalinen kontrolli pitääkin huolen siitä, että tanssipaikoilla käyttäydytään nykyään siivosti.
– Moni tanssii koko illan kahvin tai limun voimalla. Lavoilla käy hirveän asiallista porukkaa eikä örvellystä katsota hyvällä.
Torven mukaan ensikertalainen pärjää tanssilavoilla arkijärjellä. Pukukoodia ei ole, mutta siisti ja mukava asu helpotta sekä tanssiparin löytämistä että askelkuvioita.
