Juhani Palmu syttyi tuleen, vaimo järkyttävästä onnettomuudesta Ilkka-lehdelle: "Hän paloi kuin soihtu"

Taidemaalari loukkaantui viime perjantaina vakavasti kotonaan Alahärmässä, Ilkka-lehti uutisoi.

Taiteilija Juhani Palmu, 72, loukkaantui vakavasti kotonaan viime perjantaina ja hänet on kuljetettu hoitoon Espooseen Jorvin sairaalaan, uutisoi sanomalehti Ilkka nettisivuillaan.

Juhani Palmu oli uutisessa haastatellun puolisonsa Leila Palmun mukaan lukenut sanomalehteä, kun lehden reuna oli osunut kynttilään, lehti oli syttynyt palamaan ja taiteilija Palmu oli heittänyt sen lattialle. Uutisessa kerrotaan, että tuleen syttynyt lehti putosi Palmun jalkojen kohdalle lattialle, eikä pyörätuolilla liikkuva maalari päässyt tilanteesta pakoon.

Leila Palmu kertoo artikkelissa havahtuneensa palovaroittimen ääneen.

– Hän paloi kuin soihtu, Leila Palmu kuvailee artikkelissa.

Vaimon mukaan Juhani Palmu vietiin ensin Seinäjoen sairaalaan, josta hänet siirrettiin pian ambulanssilla Jorvin sairaalaan Espooseen.

– Kaksi leikkausta on tehty, sunnuntaina ja maanantaina. Häntä pidetään nukutettuna. Lääkärin mukaan leikkaus on mennyt hyvin ja ihoa on siirretty, Leila Palmu sanoo ja lisää sairaalareissusta tulevan pitkän.

Juhani Palmu on taistellut viime vuosina terveytensä kanssa.

– Elämä on yhtä toipumista. Selkäkivut heijastuvat joka paikkaan: kävelemiseen ja vasempaan käteen, joka on lähes poissa pelistä, taidemaalari sanoi MTV:n haastattelussa helmikuussa 2016.

Palmu kärsi tuolloin välilevyjen kulumasta ja niiden aiheuttamista kivuista.  Taiteilija uskoi pystyvänsä vielä maalaamaan, vaikka uudet teokset pyörivät vasta mielikuvissa.

– Luonteesta se on kiinni, että vain tekee, hän murahti.

– Välilevyt rasittuvat maalaamisesta, mutta hyvää on se, että toipuminen menee eteenpäin, Palmu kiitteli.

Lue myös:

    Uusimmat