Jouni ei koe korona-ahdistusta, vaan "lentää" kaukokohteisiin autotallissaan: "Lapasestahan se lähti"

5:16
Näin Jouni Laulajainen "lensi" toimittajan kanssa Gibraltarille.

Jouni Laulajainen aloitti lentosimulaattoriharrastuksensa yli kymmenen vuotta sitten. Parasta harrastuksessa on miehen mukaan vapaus.

Kaipuu lomamatkalle voi kasvaa korona-aikana hyvinkin suureksi. Eläkkeellä olevalta veikkolalaiselta Jouni Laulajaiselta löytyy ratkaisu kaipuuseen omasta autotallista.

Laulajainen on rakentanut autotalliinsa täydellisen Boeing 737 -lentokoneen ohjaamon sekä hankkinut lentosimulaattorin. Mies aloitti lentosimulaattoriharrastuksensa jo vuosia sitten, aikana ennen koronapandemiaa.

– Jos olisin muutaman kymmenen vuotta nuorempi kuin nyt, voisin sanoa, että lapasestahan se lähti, Laulajainen sanoo MTV:n Viiden jälkeen -ohjelmassa.

– Harrastus alkoi normaalilla tietokoneella. Siihen piti saada sitten aina vähän enemmän jotain. Tämä on nyt melkein valmis systeemi.

Jouni Laulajaisella on ollut lentokonesimulaattori jo yli kymmenen vuotta.

– Olen aina pikkuhiljaa rakennellut tätä. Tekniikkaa tulee aina lisää kuten myös ohjelmia. Tämä homma paranee jatkuvasti harrastelijan kannalta, Laulajainen sanoo.

"Se ei vaivaa minua millään tavalla"

Mikä lentämisessä on Jouni Laulajaisen mielestä parasta?

– Kyllä se on se tietty vapaus. Ja haaste. Vaikka tällainen liikennelentäminen, kun lennetään lennonjohdon määräämiä tiettyjä väyliä, on tietysti jollain tavalla orjallista. Kyllä tässä silti pystyy itse paljon päättelemään ja hallitsemaan hommaa, mies sanoo.

– Lempilentokohteeni riippuu aina vähän tilanteesta. Kylmänä pakkaspäivänä Florida on kiva paikka, johon on kiva lentää katsomaan sinistä Karibianmerta.

Simulaattorilla lentäminen on ollut Jouni Laulajaiselle jonkinlainen henkireikä korona-aikana.

– En ole kokenut juuri korona-ahdistusta. Se (korona) ei vaivaa minua millään tavalla.

Katso artikkelin yläosassa kokonaisuudessaan Viiden jälkeen -ohjelman osuus, jossa Jouni Laulajainen ”lentää” toimittajan kanssa Gibraltarille.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja