MTV Urheilun selostaja Jani Alkio raportoi Ilari Melartin haastattelun ulkopuolisesta huutelusta.
Helsingin IFK:n kausi jääkiekon SM-liigassa on käynnistynyt jälleen takuten. Viiden ottelun jälkeen kasassa on vain neljä pistettä, ja HIFK on Jokerien tavoin pyörinyt tiuhaan otsikoissa.
– Ei se nyt ole sinänsä uutta, että IFK:sta kirjoitetaan. On siihen vuosien mittaan tottunut. Ei ole ainakaan itseeni vaikuttanut millään tavalla, HIFK:n kokenut puolustaja Ilari Melart sanoo.
Sitä pakin oli vaikea arvioida, olisiko 17 joukkueen superkausi näkynyt niin, että jääkiekko olisi enemmän pinnalla.
– Omassa elämässäni, kun on kotona ja lasten harrastukset pyörivät siinä ja näin edespäin, ei se näy omassa arjessa sen enempää tai vähempää. Aina siellä joku lehti jotain on kirjoitellut läpi vuosien.
Lehterä-huutelua
Edellisessä ottelussa lauantaina HIFK taipui jatkoajalle 2–3 Lukolle. Raumalaisseuran tolppien välissä olleelle Daniel Saloselle tuli koko ottelussa vain neljä torjuntaa, mutta Melart totesi, että HIFK sai jo pidettyä keskustaa tiukemmin kiinni.
– Se oli tavoitteena. Nyt sen päälle lähdetään rakentamaan sitä, että kiekollinenkin peli saataisiin parempiin uomiin.
Melartia haastatellut Jani Alkio totesi, että on paljon puhuttu, että HIFK:lla ei liike riitä, ja selostaja kysyi Melartin näkemystä asiaan.
– Jos tuossa laitetaan vain miehet luistelunopeustesteihin, varmasti meillä on nopeita pelaajia. Se on vain niin, että jos ei aina jalat ja aivot toimi synkassa, niin se voi näyttää hitaalta. Kyllä meillä on todella nopeita tuolla myös. Se pitää saada vain niin, että peli rullaa. Sitten se näyttää yhtäkkiä paljon nopeammalta, Melart setvi.
Kun haastattelu oli ajettu lähetyksessä, Alkio teki paljastuksen.
– Ilari Melart huuteli haastattelun ulkopuolella, että ei yhtään kysymystä Lehterästä.
Tänään keskiviikkona Kärppiä vastaan Helsingissä pelaava HIFK ilmoitti lauantaina konkarihyökkääjä Jori Lehterän uran päättymisestä. Asia tuli lauantaina monille suurena yllätyksenä. Lehterä itse kirjoitti Instagramissa, ettei hän lupaa vielä 100-prosenttisesti, että hän laittaisi hokkarit naulaan, sillä mieli saattaa muuttua.
