Joulukukkien osto edessä? Älä unohda näitä!

Joulu tulee kerran vuodessa ja useimmat haluavatkin todella panostaa tähän juhlaa. Joulutähti on suomalaisten suosikkikukka, mutta ethän ole unohtanut muita joulumieltä takaavia kukkia?

Joulutähti luo takuulla lämpöisen tunnelman, mutta on myös useita muita kukkia, joita ei kannata jouluna unohtaa.

Ritarikukka

Ritarinkukka on suhteellisen uusi tulokas joulukukkien joukossa. Se alkoi yleistyä vasta noin 30 vuotta sitten. Kotimaassa ritarinkukkia viljellään hiukan toista miljoonaa sipulia. Vuoden aikana sipulista kasvaa 1–3 kukkavanaa, joiden päähän avautuu kolmesta viiteen kellomaista kukkaa.

Hyasintti

Hyasintti on kuulunut suomalaisten joulusuosikkeihin jo 1860-luvulta lähtien, mahdollisesti jopa kauempaakin. Hyasintin tärkein ominaisuus on sen jouluinen tuoksu. Lajikkeittain tuoksun voimakkuudessa on eroja. Halutessasi miedon tuoksuisen hyasintin, kannattaa valita vaaleanpunaisen lajikkeen. Suomessa viljellään jouluksi vajaat kolme miljoonaa hyasinttia.

Joulutulppaani

Myös leikkotulppaanien kausi käynnistyy joulusta, joskin niiden varsinainen kausi kestää tammikuulta aina pääsiäiseen asti. Jouluksi tulppaaneista halutuimpia ovat punaiset ja valkoiset lajikkeet. Tänä jouluna tulppaaneja on tarjolla tavanomaista vähemmän, sillä Hollannin viime kevään poikkeuksellisen kylmä sää on hidastanut merkittävästi tulppaanien kehitystä.

Joulutähti

Punainen joulutähti on edelleen kuluttajan ykkösvalinta, mutta valkoinen joulutähti on kirinyt sen rinnalle elegantiksi vaihtoehdoksi. Joulutähteä voi kasvattaa kotonaan myös monivuotisena, joten siitä on iloa myös joulun jälkeenkin.

Kotimaassa viljeltyjä joulukukkia ovat myös syklaami, atsalea, jouluruusu, tulilatva ja annansilmäbegonia.

Lähde: Kauppapuutarhaliitto

(MTV LIFESTYLE)

Lue myös:

    Uusimmat