"Joskus on vaikea muistella, mutta sillä tavalla me toivumme" – Biden kunnioitti virkaanastujaistensa aattona koronaan kuolleiden muistoa

Yhdysvalloissa tänään presidentinvirkaan astuva Joe Biden johti virkaanastujaistensa aattona pelkistettyä muistoseremoniaa, jossa kunnioitettiin satojen tuhansien koronapandemian myötä kuolleiden yhdysvaltalaisten muistoa.

Biden osallistui paikallista aikaa tiistaina järjestettyyn seremoniaan saavuttuaan Washingtoniin kotiosavaltiostaan Delawaresta.

– Joskus on vaikea muistella, mutta sillä tavalla me toivumme. On tärkeää tehdä se tämä kansakuntana, Biden sanoi tiiviissä puheenvuorossaan Lincolnin muistomerkin altaan laidalla.

Tuleva varapresidentti Kamala Harris puolestaan sanoi yhdysvaltalaisten surreen monien kuukausien ajan omillaan.

– Tänään me suremme ja aloitamme toipumisen yhdessä, Harris sanoi puheessaan muistotilaisuudessa uutiskanava CNN:n mukaan.

Muistomerkin altaan vettä reunustamaan oli sytytetty 400 valoa koronapandemian vuoksi kuolleiden muistoksi.

– Tänään meillä on mahdollisuus kokoontua kansakuntana yhteen ja surra niitä 400 000 ihmistä, jotka olemme menettäneet tälle pandemialle, sanoi tilaisuuden alla demokraattisenaattori Elizabeth Warren.

– Mietin veljeäni Don Reediä, ja kaikkia perheitä, jotka surevat läheisiään, Warren jatkoi viitaten koronan vuoksi kuolleeseen vanhempaan veljeensä.

Synkkä rajapyykki ylittyi muistotilaisuuden alla

Biden astuu virkaan keskiviikkona tuoden samalla päätökseen edeltäjänsä presidentti Donald Trumpin presidenttikauden. Trumpia on kritisoitu paljon muun muassa hänen koronatoimiensa vuoksi. Trump on muun muassa vähätellyt useaan otteeseen koronaviruksen vakavuutta.

Vielä aivan kautensa viime metreillä Trump kertoi poistavansa matkustusrajoituksia Euroopan ja Brasilian osalta. Bidenin tuleva hallinto tyrmäsi ajatuksen ja kertoi, ettei aio näin tehdä Trumpin maanantaisesta lausunnosta huolimatta. Sen sijaan Bidenin hallinto aikoo jopa kiristää kansainväliseen matkustamiseen liittyviä rajoituksia.

Biden pyrkii ottamaan koronan osalta edeltäjästään poikkeavan linjan ja on muun muassa luvannut, että hänen presidenttiytensä ensimmäisten sadan päivän aikana Yhdysvalloissa annetaan 100 miljoonaa koronarokoteannosta.

Vain muutamaa tuntia ennen tiistai-illan muistotilaisuutta Yhdysvalloissa meni rikki synkkä rajapyykki, kun maassa kerrottiin kirjatun jo yli 400 000 koronaan liittyvää kuolemaa. Edellinen sadantuhannen kuolemantapauksen raja meni rikki vain noin kuukautta aiemmin, joulukuun puolivälin tienoilla.

Yhdysvalloissa on ollut määrällisesti eniten koronakuolemia ja -tartuntoja koko maailmassa. Tähän mennessä maassa on varmistettu yhteensä yli 24,2 miljoonaa tartuntaa. Asia selviää baltimorelaisyliopisto Johns Hopkinsin seurannasta.

Kysely: noin puolet yhdysvaltalaisista ei usko viruksen olevan hallinnassa

Ensimmäisestä koronakuolemastaan Yhdysvallat kertoi vajaa vuosi sitten, viime vuoden helmikuun loppupuolella. Ensimmäisen kuolemantapauksen jälkeen meni noin kolme kuukautta siihen, että koronakuolemien määrä ylitti 100 000 kuoleman rajapyykin.

Seuraavan, 200 000 kuoleman rajapyykin ylittymiseen meni noin neljä kuukautta, jonka jälkeen seuraavat satatuhatta kuolemaa täyttyi vajaassa kolmessa kuukaudessa.

Koronatartuntojen määrä on ollut kovassa kasvussa syksyn sekä alkutalven aikana ja myös kuolemien määrä on seurannut tätä kasvavaa käyrää.

Washington Postin ja NBC:n tiistaina julkaiseman kyselyn mukaan noin puolet yhdysvaltalaisista uskoo, ettei virus ole millään lailla hallinnassa.

Viime päivinä sairaalahoitoa vaativien määrä on pyörinyt Yhdysvalloissa 120 000:n yläpuolella. Tehohoidossa olevien osuus sairaalahoidossa olevista on ollut koko tammikuun ajan yli 23 000. Asia selviää Covid Tracking Projectin seurannasta.

Lue myös:

    Uusimmat