Jos tulivuorelta vyöryvä laava ehtii merelle asti, sillä voi olla karmeita seurauksia – purkaus La Palmalla voi kestää yli 2 kuukautta

Kanarian La Palman saarella tulivuorenpurkaus jatkuu yhä. Lähiasutuksen yli vyöryvä laava ja kilometrien päähän leviävä tuhka koettelevat saaren ihmisiä.

Lauantaina viranomaiset joutuivat sulkemaan lentokentän tuhkapilven vuoksi. Monet turistit ovat joutuneet pulaan, sillä tulivuoren purkautuminen on houkutellut heitä saarelle runsain määrin.

Cumbre Vieja -tulivuoren purkaus alkoi jo viikko sitten sunnuntaina, mutta seisminen toiminta kiihtyi jälleen lauantain vastaisena yönä.

BBC:n mukaan tällä hetkellä suurin huoli on se, että laava ehtii merelle asti. Merivesi ja laava yhdessä voivat muodostaa happopitoisia, myrkyllisiä kaasupilviä, joiden hengittäminen on hyvin vaarallista.

Viranomaiset ovatkin ryhtyneet pystyttämään esteitä laavan etenemiselle.

Vuorelta virtaa suuria määriä noin 1000-asteista laavaa, joka on jyrännyt asutusta tieltään. Arviolta lähes 400 taloa on tuhoutunut 240 hehtaarin alueella.

Kukaan ei tiettävästi ole loukkaantunut purkauksessa, mutta 6 000 ihmistä on jouduttu evakuoimaan.

Kanariansaarten vulkanologinen instituutti on arvioinut, että purkaus voi kestää vielä 24-89 päivää. 

Lue myös:

    Uusimmat