Keskustelu militarismista on lisääntynyt sotien myötä Suomessakin. Professorin mukaan puolustus- ja turvallisuusratkaisut lepäävät pitkälti kansan tuen varassa.
Sotilaallinen varautuminen ja varustautuminen käy Suomessa kiivaana.
Tampereen yliopiston alainen rauhan- ja konfliktintutkimuskeskus TAPRI:n akatemiatutkija ja sotatieteiden apulaisprofessorin Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulusta Leena Vastapuu kertoo, että keskustelu militarismista on lisääntynyt yhteiskunnassa.
– Tällä hetkellä aiheesta puhutaan hyvin teknisesti ja sotilaallisesti. Puheessa keskitytään esimerkiksi strategiaan tai operatiivisiin tavoitteisiin, mutta sota on paljon muutakin.
Väitöskirjatutkija Lotta Kivelä Helsingin yliopistosta kertoo, että sotaa myös ajatellaan myös aiempaa enemmän.
– Se vaikuttaa arkeemme. Siihen, mitä näemme ympärillämme, mitä näkyy televisiossa ja kulttuurissa ja minkälaisia tunteita sen ympärillä on, Kivelä summaa.
Tutkijoiden mukaan militarismilla ei suoranaisesti viitata asevoimiin tai maanpuolustukseen vaan sitä, että sotilaalliset asenteet, arvot ja käytännöt leviävät muihin yhteiskunnan osa-alueisiin.
– Sotilaallinen valta kuuluu maanpuolustukseen, mutta kun yhteiskunta militarisoituu, ne leviävät muuhun yhteiskuntaan, Kivelä kertoo.
Liittyminen puolustusliitto Natoon, DCA-sopimuksen solmiminen Yhdysvaltain kanssa, Suomen hävittäjähankinnat sekä ydinaselain uudistukset ja Ottawan sopimuksesta irtaantuminen ovat esimerkkejä puolustuspoliittisesta keskustelusta ja päätöksenteosta.
Vastapuu nostaa esiin, että puolustusvoimien tarkoitus on säilyttää rauha. Tämän hetken Suomessa keskustelu rauhasta on tutkijan mukaan jäänyt taka-alalle.
– Voidaan ajatella, että sotaan liittyvään keskusteluun tulisi aina liittyä keskustelu rauhasta, ja sitä keskustelua ei paljoakaan nyt ole.
Avoimuus päätöksenteossa
Turvallisuuteen ja maanpuolustukseen liittyy aina myös salaista tietoa, eikä avoimuudella tarkoiteta sitä, että salainen tieto tulisi olla kaikkien saatavilla.
– Mahtuvatko mukaan kriittiset näkemykset ja jos näitä kuullaan, kuunnellaanko niitä niin, että se näkyy päätöksenteossa? Kivelä kysyy.
Tutkijat nostavat esiin sen, että poliittisessa päätöksenteossa tuntuu olevan vallalla valtava aikapaine.
– Sanotaan, että on niin kiire, että pitää vain päättää. Kriisinhallintakoulutuksen ensimmäinen ja tärkein oppi tilanteen ollessa päällä on, että ensimmäisenä pysähdy, mieti, tee suunnitelmia, valitse niistä järkevin asiantuntijoita kuunnellen, Vastapuu kertoo.
Vastapuu kertoo, että asiantuntijoiden ja kriittisten äänten kuuleminen on jäänyt vähäiseksi tilanteessa, jossa valtavalla paineella ja vauhdilla on ajettu päätöksentekoa.
Sotilassosiologian professori Teemu Tallberg Maanpuolustuskorkeakoulusta kertoo, että puolustus- ja turvallisuusratkaisut lepäävät pitkälti kansan tuen varassa.
Professori näkee, että Suomessa tulisi vielä kehittää keinoja, joilla kansalaiset on mahdollista saada aktiivisemmin mukaan keskusteluun.
– Siinä on vielä kehittämisen varaa. Olen kuullut kokeiluista, joissa deliberatiivista demokratiaa viedään eteenpäin kansalaisten ja viranomaisten välisillä keskusteluilla eteenpäin, Tallberg kertoo.
– Toki kansalaiset ottavat kantaa mielipideosastoilla ja vaaleissa. Suomi on hyvin vahvasti turvallisuus- ja puolustuskysymyksissä konsensusmaa, niin ovatko maanpuolustukselliset kysymykset sellaisia, joista vaalien yhteydessä keskustellaan? Tallberg kysyy.
Deliberatiivinen demokratia tarkoittaa puntaroivaa demokratiaa.
Onko turvallisuuskeskustelu sukupuolittunutta?
Suomen puolustusvoimajärjestelmä on sukupuolittunutta. Kivelä on arvioinut tutkimuksessaan sitä, kuka turvallisuudesta saa puhua.
– Jos turvallisuudella tarkoitetaan sotilaallista turvallisuutta ja turvallisuudesta saavat ennen kaikkea puhua he, joilla on jokin sotilasarvo. Siinä vaiheessa turvallisuuskeskustelu on sukupuolittunutta.
Kivelän tutkimuksessa esimerkiksi perinteiset miehiset arvot ja miehinen edustus oli edustettuna Nato-keskusteluissa.
– Tähän liittyy myös keskustelu siitä, miten kansalaisia osallistetaan. Usein menee niin, turvallisuudesta puhuttaessa, viitataan sotilaalliseen turvallisuuteen. Jää huomaamatta, että on myös muita.
Kivelä nostaa esiin esimerkiksi ekologisen tai taloudellisen turvallisuuden. Myös kodin sisäiset asiat vaikuttavat turvallisuuteen.
– Jos keskustelutilaa valtaa liikaa sotilaallinen keskustelu, mistä muusta keskustelusta se on pois? Kivelä kysyy.
Suomalaisten luottamus auktoriteettiin on maailman kärkiluokkaa.
Tutkijat toivovat keskustelusta monipuolista, moniarvoista ja kriittistä keskustelua.
– Demokraattisessa yhteiskunnassa moniäänisyys ja ristiriidat ovat arvo sinänsä. Se ei tarkoita, etteikö dialogin kautta pystyisi löytämään yhdessä jaettua konsensusta, mikä on järkevää, Vastapuu sanoo.
