Joel Pohjanpalo viimeisteli sensaation! Huuhkajat löi Tanskan draamaa täynnä olleessa EM-avauksessaan

Suomen miesten jalkapallomaajoukkue taisteli ensimmäisestä EM-kisaottelustaan Tanskaa vastaan 1–0-voiton Kööpenhaminassa. B-lohkon ottelu keskeytyi avausjaksolla järkyttävästä käänteestä, kun tanskalaistähti Christian Eriksen tuupertui kentän pintaan ja sai sydänhierontaa.

Suomi oli pitkät pätkät ottelussa puolustuskannalla, mutta puolusti sitkeästi ja uhrautuvasti ennakkosuosikki Tanskan myllytyksessä, viimeisenä lukkonaan huippuotteita esittänyt maalivahti Lukas Hradecky

Peli keskeytyi avausjakson lopulla, kun Tanskan keskikenttätähti Christian Eriksen tuupertui nurmeen. Häntä elvytettiin, ja hänet toimitettiin sairaalaan. Eriksen oli sairaalassa tajuissaan, ja hän oli Tanskan jalkapalloliiton johtajan Peter Möllerin mukaan keskusteluyhteydessä Tanskan pelaajiin.

Ottelu keskeytettiin Eriksenin tilanteen myötä, ja sitä jatkettiin myös Eriksenin toiveen mukaisesti. Peli sai jatkua Suomen aikaa kello 21.30.

Huuhkajilla oli edelleen vaikeuksia luoda mainittavia syöttöketjuja, ja peli meni monin paikoin roiskimiseksi, mutta Suomi onnistui rauhoittamaan pelaamistaan vajaan 60 minuutin kohdalla.

Pian soi Tanskan verkossa, kun Huuhkajat loi ottelussa ainoaksi jääneen maalintekoyrityksensä. Jere Uronen keskitti vasemmalta laidalta, ja Joel Pohjanpalo puski pallon lähietäisyydeltä Tanskan maalivahdin Kasper Schmeichelin käsien kautta häkkiin.

Peli sai 73. minuutilla seuraavan dramaattisen käänteen. Tanskan Yussuf Poulsen osui rangaistusalueella kevyesti Suomen toppariin Paulus Arajuureen ja kaatui nurmen pintaan. Tuomio oli raaka: pallo vietiin pilkulle.

Pierre-Emile Höjbjergin rangaistuspotku oli kuitenkin vaisu. Hradecky koppasi Höjbergin hitaan ja matalan laukauksen vasemmalta puoleltaan.

Huuhkajat piti lopussakin tiukoilla hetkillä pintansa ja raapi EM-avauspelistään arvokkaan 1–0-voiton. Jobinpostia toi laidassa pelanneen Jukka Raitalan loukkaantuminen loppuminuuteilla.

Huuhkajien EM-urakka jatkuu ensi keskiviikkona Pietarissa Venäjää vastaan.

Lue myös:

    Uusimmat