Israelin hyökkääjä Sayed Abu Farchi sai punaisen kortin Itävaltaa vastaan pelatussa Kansojen liigan ottelussa.
20-vuotias hyökkääjä toi Israelin 1–1-tasoihin ottelun toisella puoliajalla. Maalin jälkeen hän juoksi kulmalipulle, nosti sen maasta ja teki sillä kiistanalaisen eleen.
Ottelun päätuomari Georgi Kabakov nosti Abu Farchille punaisen kortin toisen varoituksen myötä. Abu Farchi oli saanut keltaisen kortin vain muutamaa minuuttia aiemmin.
Israelin pelaajat protestoivat punaista kortia, mutta turhaan.
Abu Farchin tuuletus on tulkittu sosiaalisessa mediassa monella eri tavalla. Osan mielestä Abu Farchi simuloi kulmalipulla aseella ampumista, toisten mielestä hän simuloi biljardilyöntiä.
Abu Farchi on tehnyt saman tuuletuksen aiemminkin. Hänellä on Instagram-tilillään kuva tuuletuksesta.
Jalkapallosääntöjen mukaan kulmalippua ei saa siirtää missään tilanteessa. Erotuomari voi antaa tästä keltaisen kortin, jos pelaaja tekee sen toistuvasti tai osoittaa siten epäurheilujamaista käytöstä esimerkiksi maalituuletuksen yhteydessä.
Itävalta käytti lopulta miesylivoimansa hyväkseen ja voitti ottelun maalein 3–1.
Katso maali ja kiistanalainen maalituuletus pääkuvan videolta.
