Sveitsiläistutkimuksen mukaan hoikille vartaloille altistuminen voi muuttaa huomattavasti tapaa, jolla katsot itseäsi.
Vaikka kehopositiivisuus on lyömässä itseään toden teolla läpi, vielä tänäkin päivänä hoikat vartalot dominoivat niin muotikuvia kuin sosiaalista mediaakin. Tällä voi olla kauaskantoisia seurauksia, sillä tuoreen tutkimuksen mukaan hoikkia naisia esittävien kuvien katselu voi muuttaa dramaattisesti tapaa, jolla katsot itseäsi.
Tämän sveitsiläisen Neuchâtelin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan jo vartin pituinen katselu voi muuttaa kehonkuvaasi huomattavasti.
– Länsimaissa ja teollistuneissa yhteiskunnissa median kulutukseen liittyy laihduttamista, tyytymättömyyttä kehoon, alhaista itsetuntoa ja syömishäiriöitä, tutkijat kertovat.
Jo lyhyt katselukerta riitti muuttamaan ajatusmaailmaa
Selvittääkseen, kuinka paljon medioiden tarjoamilla kuvilla on vaikutusta ajatusmaailmaamme, tutkijat matkustivat Nicaraguan maaseudun kyliin tavatakseen miehiä ja naisia, joiden medialle altistuminen oli jäänyt hyvin vähäiseksi.
Tutkimukseen osallistuneita 16–78-vuotiaita henkilöitä pyydettiin piirtämään heidän ideaalivartalonsa tietokoneohjelman avulla.

