Jo puolella Suomen lapsiperheistä on yksityinen sairauskuluvakuutus – lapsi vakuutetaan usein jo ennen syntymää

Vakuutusyhtiöiltä uusia edullisen hintaisia terveysvakuutuksia 2:06
Yksityisistä sairauskuluvakuutuksista kerrottiin MTV Uutisissa vuonna 2017.

Yksityisten lasten sairauskuluvakuutusten määrä Suomessa on noussut tasaisesti kymmenen viime vuoden aikana. Finanssiala ry:n tilastoista käy ilmi, että kun tällaisia vakuutuksia oli vuonna 2009 hankittu lähes 400 000 kappaletta, oli viime vuoden lopulla määrä jo liki puoli miljoonaa.

Alle 18-vuotiailla on oikeus maksuttomaan perusterveydenhuoltoon, mutta silti jo puolet suomalaisista lapsiperheistä kuuluu yksityisen sairauskuluvakuutuksen piiriin.

– Meillä arvostetaan sekä julkista että yksityistä terveydenhuoltoa, vaikka sairauskuluvakuutusten määrä on maltillisesti noussut. Suomalaiset on luokiteltu riskinkarttajiksi. Se tarkoittaa, että vakuutuksia otetaan herkemmin varmuuden varalle, kertoo johtava asiantuntija Päivi Luna Finanssiala ry:stä.

Sairauskuluvakuutus otetaan useimmiten syntymättömälle lapselle, ja alle 2-vuotiaiden vakuutusmaksut ovat korkeammat kuin vanhemmilla lapsilla. Vakuutuksen hintaan, joka vaihtelee alle 200 eurosta yli 700 euroon vuodessa, vaikuttavat vakuutettavan iän ja palveluvalikoiman lisäksi omavastuuosuus sekä mahdollinen alennus kotivakuutuksen yhteydessä.

Lääkäriin ei haluta jonottaa

Painavia syitä sairauskuluvakuutusten hankintaan ovat lääkärille pääsyn helppous ja vaivattomuus ilman jonottamista, selviää Tampereen yliopiston sosiaalipolitiikan laitoksella vuosina 2013–2017 tehdystä tutkimuksesta. Vanhemmat arvostavat myös sitä, että erikoislääkärille pääsee ilman erillistä lähetettä. Siitä huolimatta he pitävät julkista perusterveydenhuoltoa turvaverkkona, jonka tiedetään toimivan esimerkiksi yksityisen sektorin ollessa kiinni.

– Yksityinen ja julkinen terveydenhuoltopalvelu nähdään toinen toistaan täydentävinä toimintoina. Mutta mikäli yleisessä keskustelussa julkisiin palveluihin liitetään epävarmuutta, ruokkii se turvallisuuden tarvetta ja luo painetta yksityiseen vakuuttamiseen, Luna sanoo.

Yhteiskunnallinen kriisi, murros tai taloudellinen epävarmuus julkisella puolella lisäävät Lunan mukaan sairauskuluvakuutusten kysyntää. Eikä vakuutuksia oteta ainoastaan lapsille – kilpailu- ja kuluttajaviraston tämän vuoden alussa tehdyn selvityksen mukaan lähes 1,2 miljoonalla suomalaisella on erillinen vakuutus terveydenhuollosta aiheutuvien kustannusten varalle.

Nousukaudella vakuutetaan innokkaimmin

Sairaskuluvakuutusten hankinnan yleisyys on sidoksissa yhteiskunnalliseen taloustilanteeseen. Noususuhdanteissa vakuutusten suosio kasvaa, laskusuhdanteissa taas vakuutuksista voidaan tinkiä, kertoo Luna.

Tämä muutos näkyy myös Kelan tilastoista.

– Alle 4-vuotiaiden yksityislääkärikäynneissä näkyy pitkällä aikavälillä pientä hiipumista. Mutta nyt (viime vuodesta alkaen), kun ollaan siirrytty noususuhdanteeseen, yksityisten palveluiden käyttö on hienoisesti noussut, kertoo tutkimusprofessori Hennamari Mikkola Kelasta.

Lasten sairaskuluvakuutuksia on ollut saatavilla jo niin pitkään, että ne ovat tulleet jäädäkseen.

– Vapaaehtoisilla, yksityisillä vakuutuksilla on myös myönteisiä vaikutuksia julkiselle taloudelle. Siten voidaan keventää verorahoitteisten palveluiden aiheuttamaa taakkaa, sanoo Tampereen yliopiston vakuutustieteen professori Lasse Koskinen.

Aikuisille kolmentyyppisiä vakuutuksia

Aikuisten sairauskuluvakuutusten kysyntä on luonut markkinat, johon kuuluu kolmentyyppisiä vakuutuksia. Perinteisen sairauskuluvakuutuksen lisäksi tarjolla on niin sanottuja matalan kynnyksen terveysvakuutuksia sekä vakavan sairauden, kuten syövän tai sydäninfarktin, turvaksi räätälöityjä vakuutuksia.

Terveysvakuutukset eivät korvaa sairauden hoitoja tai lääkkeitä perinteisten sairauskuluvakuutusten tapaan. Sen sijaan niissä korvaavuus kattaa lääkärinpalkkiot ja tutkimuksiin liittyviä kuluja.

Aikuisille tarjottujen sairauskuluvakuutusten myöntöperusteisiin voi kuulua vakuutettavan ala- tai yläikäraja, terveydentila sekä sairaushistoria.

Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan vuonna 2030 useampi kuin joka neljäs suomalainen on 65-vuotias tai sitä vanhempi. Ikääntyvä väestö luokin kilpailu- ja kuluttajaviraston mukaan vakuutusyhtiöiden palveluvalikoiman kehittämiseen haastetta. Osa yhtiöistä tarjoaa jo nyt suppeampia terveysvakuutuksia, joiden myöntämisessä ei ole ikään tai sairaushistoriaan liittyviä rajoituksia. 

Lue myös:

    Uusimmat