Jesse Puljujärvelle masentava uutinen – suomalaishyökkääjä jäämässä jouluksi jumiin rajan taakse, seura huolissaan

Koronaviruksen leviäminen NHL:ssä jatkuu. Nyt osansa sai myös Edmonton Oilersin suomalaishyökkääjä Jesse Puljujärvi – ja vieläpä erityisen ikävällä tavalla.

Kanadalaisseura julkaisi vain tunteja ennen Suomen aikaa sunnuntaiaamuna pelattua Seattle-ottelua tiedotteen, jonka mukaan Puljujärvi on asetettu koronaprotokollalistalle neljän pelaajan ja päävalmentaja Dave Tippettin seuraksi.

Tilanteesta raskaan Puljujärvelle ja Edmontonille tekee se, että joukkue oli jo ehtinyt matkustaa Kanadasta Yhdysvaltojen puolelle. Puljujärvi jää siis todennäköisesti eristykseen Seattleen, sillä tiukoista säädöksistään tunnetun Kanadan rajan ylittäminen tuskin käy Puljujärven tilanteessa helposti.

Puljujärven kohdalla kyse on todennäköisesti positiivisesta testituloksesta, sillä hän oli ainoa koronaprotokollalistalle lauantaina joutunut Oilers-pelaaja.

Edmonton Journalin mukaan joukkue on matkustanut kotiin Seattlesta, mutta Puljujärvi ei ollut paluulennolla mukana. Seurassa kerrotaan olevan huolta siitä, miten ja koska suomalainen onnistutaan palauttamaan kotiin.  

Kanadan lain mukaan Puljujärvi joutuisi odottamaan Seattlessa 14 vuorokautta. Paluu Edmontoniin venyisi siis ensi vuoden puolelle.

Aiemmin Carolina Hurricanes onnistui neuvottelemaan Vancouverin puolelle jumiin jääneen kapteeninsa Sebastian Ahon takaisin kotiin.

Lue myös:

    Uusimmat